Musiikkia internetistä
Huolimatta eilen ostamastani Brucen levystä olen viime aikoina imuroinut paljon musiikkia netistäkin. Laittomuuksiin, eli netissä levittämiseen en tosin ryhdy joten moralisoinnit voi lopettaa samantien. =)
Yksi kopioinnin kohteeksi "joutuneista" on yksi lempiyhtyeistäni, Yö. Harmi, että vuosia kestäneen loistava-yhtye – maksava-asiakas -suhteemme piti päättyä näin. Olen 90-luvulta lähtien ostanut kaikki haluamani Yön levyt mutta tänä vuonna ilmestynyt Rakkaus on lumivalkoinen jäi Anttilan levyhyllyyn kopiosuojauksen takia. Toivottavasti tämä levyjenrikkomisvillitys loppuu pian ja levy-yhtiöt tajuavat että suojauksilla ei oikeasti estetä kopiointia vaan ainoastaan hankaloitetaan maksavan yleisön elämää. Harmi artistin kannalta, että vaikka olen maksanut kasettimaksussa siitä, että kopioin musiikkia itselleni, maksu ei taatusti päädy oikealle artistille tai jos päätyykin, huomattavasti pienempänä kuin oikean levyn ostamalla.
Ah, työhuoneesta kuului *pling*, uunituore MP3-tiedostoista tehty Rakkaus on lumivalkoinen-cd on valmis. Kiitos seurasta ja hyvää päivänjatkoa.