Puhelinmoraalista
Ikuisella kahvitauolla oleva JiiPee kirjoitteli Jarin ja Marjutin jäljessä puhelinmoraalista. Itse allekirjoitan Jiipeen ajatukset täysin muilta osin kuin vastaamisen pakon osalta. JiiPee on muista poiketen sitä mieltä, että soivaan puhelimeen vastaamatta jättäminen on epäkohteliasta. Omasta mielestäni utelu siitä, miksi ei ole jollain tietyllä minuutilla sattunut vastaamaan puhelimeen, on huomattavasti epäkohteliaampaa.
Itselläni on ollut kännykkä keväästä 1997 ja vasta viimeisen vuoden-parin aikana olen vihdoin oppinut, että kännykän olemassaolosta huolimatta minun ei tarvitse aina olla tavoitettavissa tai edes kiinnostua vastaamaan juuri silloin kuin soittajalle on pälkähtänyt mieleen soittaa minulle. Oikeasti eniten ärsyttävät ei-työ-ihmiset, jotka soittavat esim. keskellä päivää ja kun en ensimmäisellä kerralla vastaa, sitten soitellaan n. 10 sek välein parin minuutin ajan kunnes kyllästytään. PRKL. Jos en pysty/halua vastata ensimmäiseen soittoon, en todellakaan muuta mielipidettäni viidennelläkään kerralla.
JiiPee kirjoitti myöntyvänsä siihen, että puhelimen voi vaientaa jos joku ei-toivottu henkilö soittaa. Itselläni puhelin on ollut jo muutaman vuoden moodissa, jossa se soi tasan kerran ääneen ja on sen jälkeen hiljaa. Yllätyksekseni tuo on yleistynyt ympärillä melkoisesti viimeisen puolen vuoden aikana; joku muukin alkaa olla läpeensä kyllästynyt tähän päättymättömään äänisaasteeseen.