Valopäitä

Voi kiesus millaista liikennettä taas näkee. Yksi "parhaimmista" tempauksista oli tänä aamuna vasemmalle kääntymisvuoroa odottamaan pysähtyneen autokouluauton ohittaminen vasemmalta puolelta vaikka vastaantulijoiden kaistalla tuli autoja koko ajan -> torvet soivat. Autokouluauto tosin oli ryhmittäytynyt melko keskelle kaistaa mutta ei voi kuin ihmetellä millainen ihminen saa tuollaisen älynväläyksen.

Toinen vastaava oli eilen hiukan viiden jälkeen Fabianinkadulla espojen välissä kun jonon viimeiseksi jäänyt Kovasen taksi (2-numeroinen taksinro 8-jotain tai 3-jotain, valkoinen Transporter-tilataksi kuitenkin) lähti ohittamaan hitaasti liikkeellelähtenyttä jonoa (jonossa oli myös vasemmalle kääntyjiä) vastaantulijoiden kaistalla eikä edes kääntynyt P-Espalle vaan yritti sitten tunkea takaisin Fabianinkatua suoraan jatkavaan jonoon jääden lopulta valoihin seisomaan sille vastaantulijoiden kaistalle.

Muutenkin tuntuu todella ihmeelliseltä että täällä keskustassa hyvin moni tuntuu ajattelevan, että jos jono syystä tai toisesta on pysähtynyt paikalleen, jonossa on vain idiootteja jotka eivät uskalla ohittaa tuketta vaikka todellisuudessa jonottamiselle on hyvä syy. Yksikin tapaus tapahtui Punavuoressa Pursimiehenkadulla kun kadulle oli pysähtynyt jakeluauto purkamaan ja vastaan oli tulossa toinen kuorma-auto. Suuressa viisaudessaan eräs Volvo-kuski lähti sitten ohittamaan noin viiden auton jonoa näkemättä sitä vastaantulevaa kuorma-autoa ja lopulta joutui peruuttelemaan koko jonon hännille takaisin vaikka yrittikin ängetä takaisin jonoon huomattuaan ettei pääsekään jonon ohitse toisenkin kaistan ollessa varattuna.

No, eipä tästä taas mitään hyötyä ollut mutta tulipahan avauduttua.

Comments are closed.