Archive for May, 2008

Loistava päivä tutustua idylliseen keskiaikaiseen kaupunkiin

Jussi May 25th, 2008

Käväistiin eilen kahden rankahkon messupäivän jälkeen muutaman kymmenen kilometrin päässä Bambergissa, jossa on todella upea ns. vanhakaupunki.

Saavuimme kaupunkiin aamupäivällä ja pikkuhiljaa joka puolella seisovat poliisiautot alkoivat hiljalleen herättää huomiota, ja jo aiemmin keskustaa lähestyessä autosta näki kaupungin yläpuolella hitaasti liikkuvan helikopterin. Poliiseja tuli jatkuvasti lisää ja varustuksestaan päätellen olivat ihan tosissaan liikkeellä. Tutustuessamme kaupunkiin enemmänkin vastaan tuli jonkinlainen pienimuotoinen punk-konsertti ja enenevässä määrin erilaisia lippuja kantavia ihmisiä, lisäksi joidenkin talojen seinillä oli banderolleja tyyliin "Keine Nazis" jne.

Google sitten kertoikin mistä oli kyse:

DW: Thousands Protest German Far-Right NPD's Party Convention

DW: Far-Right Conference Prompts Anti Neo-Nazi Protests

Että sellainen idyllinen pikkukaupunki toukokuisena lauantaina.

Loma, loma, loma, loma

Jussi May 18th, 2008

Reilun kuuden tunnin päästä sinivalkoiset siivet kuljettavat Saksaan, jossa vuokraamon täti toivottavasti antaa jonkin kelvollisen saksalaisen menopelin avaimet käteen.

Varsinainen syy matkalle ovat messut, mutta lomaakin on muutama päivä ennen (vuokra-autolla etelässä) ja jälkeen (junalla Berliiniin) messujen. Odotan kyllä messuja innolla, näytteilleasettajia on lähes 1500 ja pelkästään heidän ständeillään on alaa n. 90 000 neliömetriä, eli lähes kaksi kertaa Helsingin messukeskuksen pinta-ala kokonaisuudessaan (eli hyötypinta-alaa on varmaan kolminkertaisesti kulkuväylät yms poislukien). Nähtäväksi jää kuinka paljon varsinainen kiinnostuksen kohteemme, eli marginaalilemmikit, ovat edustettuna.

Adios vaan, tältä reissulta ei blogata ainakaan erilliseen matkablogiin joten täällä saattaa olla jotain juttuja jos huvittaa (poissaoloilmoituksesta huolimatta verkkokaupan takia koneella on tosin oltava melkeinpä joka päivä kuitenkin).

Ja kyllä, kuten tuosta hehkutuksesta voi päätellä, tämä on ensimmäinen kerta kun olen menossa ns. "suuren maailman" messuille. :)

Blogilistan #92 kiittää ja kuittaa

Jussi May 12th, 2008

Marjut on kerännyt hyvin linkkejä päätöksen taustoja käsitteleviin blogeihin, itse en ole käyttänyt Blogilistaa enää kuukausiin joten omien blogien poistaminen listalta oli aika helppo päätös. Pitäköön tunkkinsa.

Tämä toki tarkoittaa sitä, että vähätkin lukijat vähenevät entisestään, mutta toisaalta mielummin näin kuin että Sanomalla tai sen sopimuskumppaneilla olisi automaattisesti mitään oikeuksia mihinkään jonka satun kirjoittamaan, olisi se sitten täällä tai vaikka Blogilistan kuvausteksteissä tms.

EDIT: Schizo-Janne kirjoitti aiheesta kerrassaan loistavasti. Kyllä Sampopankki opettaa.

EDIT 2: Kari Haakana kerää yhteen kaikki löytämänsä asiaa käsittelevät kirjoitukset.

NES Controller Coffee Table

Jussi May 9th, 2008

Upeaa, kertakaikkiaan upeaa.

Ultra Awesome: NES coffee table