Sisäpiirin vihje
Jussi October 25th, 2007
Koska tätä blogia lukevat ihmiset, joita asia saattaa ehkä jollain tasolla kiinnostaa: Seppänen: Viikon viihdyke
Jussi October 25th, 2007
Koska tätä blogia lukevat ihmiset, joita asia saattaa ehkä jollain tasolla kiinnostaa: Seppänen: Viikon viihdyke
Jussi October 24th, 2007
Aamulehti kertoi tänään, että Sunnuntaina voi pian ostaa sohvan tai antiikkikaapin, eli käytännössä sunnuntaiaukiolon rajoituksia oltaisiin poistamassa muutamilta liikkeiltä, mutta ruokakaupat olisivat edelleen kiinni sunnuntaisin kolmanneksen vuodesta.
Olisihan tuokin toki parannut nykytilanteeseen, jossa kaupat ovat sunnuntaisin kiinni puolet vuodesta, mutta pliis - minkä ihmeen takia tässä asiassa pitää taistella näin tiukasti vastaan? Kaikki tietävät jo nyt, että rajoitukset poistuvat ennemmin tai myöhemmin ja silti jostain kumman syystä pitää leikkiä tälläistä ihmeellistä vähän-kerrallaan-leikkiä.
Kuten Talouselämän uutiskommentissakin sanotaan, jopa Suomen suurin tavaratalo, Helsingin keskustan Stockmann, osaa rajoittaa sunnuntaiaukioloaikaansa sen mukaan milloin kannattaa pitää kauppaa auki ja palkat juoksemassa. Miksi ihmeessä muut kaupat eivät osaisi säädellä toimintaansa markkinavoimien sanelemana?
Tekisi taas niin paljon mieli muuttaa johonkin sivistysmaahan, jossa markkinoita ei yritetä ohjata keinotekoisin rajoituksin.
Jussi October 20th, 2007
Kari T:lle oli ilmoitettu, että Tampereella sijaitseva Koskikeskuksen apteekki ei palvele asiakkaitaan enää 5 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Jotenkin sitä itsekin kuvittelee, että yrityksen itsensä ilmoittama aukioloaika on se aika, jolloin palvelua saa, mutta näköjään ilmeisen virheellisesti palveluammattiin päätynyt apteekkihenkilökunta ei ole samaa mieltä.
Tiedänpähän itsekin missä en asioi jos satun Tampereella troppeja tarvitsemaan.
Jussi October 19th, 2007
..mene Forumin Mehiläiseen, johon astuminen on välitön paluu Neuvostoliittoon höystettynä modernilla itsepalveluautomaatilla joka ei toimi.