Elukka-ahdistus

En oikein käsitä, miksi reagoin näin voimakkaasti asiaan, mutta koska Mikki on kirjoittanut asiasta jo yhden, toisen ja kolmannenkin kerran, piti itsekin tutkiskella mistä meteli on oikein syntynyt.

Eli lyhyesti ja rankasti yksinkertaistaen kyse on siitä, että BBC:n toimittaja soluttautui taistelukoiraporukoihin, jäljet johtivat Suomeen ja täällä sitten tuollaisten koirien lajiyhdistyksen aktiivijäseniin kuuluva pariskunta (toinen sihteeri, toinen varapuheenjohtaja) oli innokkaasti myymässä soluttautuneille toimittajille koiraa tappelukäyttöön, väärennetyllä lemmikkieläinpassilla jotta se saataisiin salakuljetettua muka eri rodun yksilönä Englantiin.

Itsekään en valitettavasti nähnyt ko dokumenttia, mutta YLE kertoo Silminnäkijä-asiaohjelman sivuilla, että uusintaa suunnitellaan vielä tälle syksylle. Uusinta ei sopinut ohjelman normaaliin uusinta-aikaan iltapäiväohjelmistossa dokumentin sisältämien raakojen tappelukohtausten vuoksi.

Joka tapauksessa, asia joka itseäni kosketti eniten oli tuon Mikin viimeisen jutun luettuani itselleni välähdyksenomaisesti mieleen palannut tieto siitä, että ko. pariskunta pyörittää erästä Suomen suurimmista netissä toimivista eläintarvikeliikkeistä, Koiratuotetta (en laita linkkiä koska he eivät ansaitse yhtään lisäliikennettä). Jotenkin ymmärtää, että häiriintyneitä kasvattajia on siinä missä häiriintyneitä koiriakin, mutta itse jotenkin olen pitänyt varsinaisia eläinkauppiaita lähes lääkärien veroisina, joskin ajoittain lähinnä tietämättömyyttään hölmöyksiä tekevinä.

Ennen tätä omaa eläinbisnestäni tuo firma oli hyvin vahva ehdokas omalle otukselle tarvikkeita etsittäessä. Ehkä juuri siksi nyt on kovin outo olo, eihän tuollaista voi mitenkään tietää kauppiaiden taustoista, mutta silti on kummallista ajatella että oma harkintakyky voisi pettää niin pahasti että edes välillisesti rahoittaisi tuollaista "harrastusta" (tai no, ammattimaista liiketoimintaahan tuo kasvattaminen vaikutti olevan).

3 Responses to Elukka-ahdistus

  1. Petja Jäppinen kirjoitti:

    Ei tarvi laittaa linkkiä, mutta voi seurata suuren mestarin, Petja Jäppisen tietä, ja laittaa nimi esiin vaikkapa välillisen linkin kautta, niin tietävät ihmiset varoa.

  2. M kirjoitti:

    Dokumentti on nähtävissä BBC:n sivuilla ilman Suomessa näytetyn version blurrattuja kasvoja ja muutettua ääntä. http://search.bbc.co.uk/cgi-bin/search/results.pl?q=dog+fighting&edition=i

  3. Jussi kirjoitti:

    Juu, katsoinkin eilen hieman alkua tuosta BBC:n sivuillaan jakamasta videosta, mutta ainakin Real Video -versio oli niin kauheaa pikselimössöä etten jaksanut innostua tuijottamaan sitä koko tuntia. Kuulemma tuon löytää hyvälaatuisena tallenteena muualtakin internetistä jos jaksaa kaivaa, itse en ole ainakaan toistaiseksi jaksanut joten odottelen jos se uusinta sattuisikin tulemaan piakkoin.