Suomalainen liikenne, osa 1
Aloitan uuden artikkelisarjan numerosta yksi vaikka olen sivunnut samaa aihetta noin 700 blogimerkinnän joukossa jo lukuisia kertoja, mm. tässä ja tässä.
Keski-Euroopasta palattuani olen tajunnut kuinka lapsenkengissään liikenne Suomessa on, niin hallinnon kuin liikkujienkin osalta. Tähän täytyy palata paremmalla ajalla, mutta on silti pakko kertoa eilen hiuksia nostattaneesta tilanteesta:
Olin kääntymässä tyhjässä risteyksessä oikealle ja heti käännöksen jälkeen olevan suojatien edessä odotti kolme lasta ja tietenkin pysähdyin antamaan heille tietä – lapsilla meni hetki tajuta, että heille annetaan tielle mutta tähän saakka kaikki muuten ok.
Ilmeisesti ko. risteyksen suhteellisen vilkkaan raskaan liikenteen vuoksi ainakin tuo nimenomainen risteys on kuitenkin suhteellisen tilava. Pysähdyttyäni suojatien eteen käännöksen jälkeen hieman vinoon auton vasemmalta puolelta, auton ja liikenteenjakajan välistä, mahtui ajamaan henkilöautolla. Onneksi lapset eivät olleet ehtineet ottaa montaakaan askelta kun ensimmäinen auto suhahti ohi, toisena tullut saksalaisvalmisteinen paremman luokan auto sentään ehti pysähtyä hyvin töksähtäen.
Ko. auton kuljettajan käytös tosin hieman sitten ihmetytti, sieltä alkoi pysähtymisen jälkeen tulla käsien viuhdontaa, pään pyörittelyä ja lasten ylitettyä tien erittäin mielenosoituksellista kiihdyttely-jarruttelua eteeni.
Eikä tämä ole edes ensimmäinen tai toinen muissa loman maissa lähestulkoon mahdoton läheltä-piti-tilanne, johon olen Suomessa tämän viikon aikana törmännyt. Tekisi mieli useammastakin syystä muuttaa johonkin etelämmäksi.
Suomalainen liikennekulttuuri on 2000-luvulla muuttunut monella tapaa pelottavan agressiiviseksi. Ja näyttää vain huononevan. Ei lupaa hyvää. :(