Archive for June, 2006

Loma on ihmisen parasta aikaa

Jussi June 30th, 2006


Korkeasaari, eilen

Muutosten kesä

Jussi June 25th, 2006

Suuresta etukäteisahdistuksesta huolimatta juhannus tuli ja meni erittäin mukavasti kaupungissa, tai paremminkin lähiössä, jossa parvekkeelle kantautui moottoritien tauoton humina ja talon toiselta puolelta ajavien sinisten bussien ääni.

Kaikesta huolimatta odotukseni ylittyivät ja isäntäväki oli mitä mahtavinta seuraa vaikka ajoittain olikin hieman "kolmas pyörä"-fiilis. Ruoka oli hyvää ja juomaa lopulta tyypilliseen tapaan hieman liian vähän. Eilen pitikin matkustaa käymään kotona hakemassa nautintoaineita, jotka olin alunperin hankkinut juhannusta varten mutta jotka jätin kotiin koska isäntä oli kuulemma varautunut riittävän hyvin. Hyvin juoma kuitenkin maistui aattona joten täydennys oli tarpeen eilisillan viettoa varten.

Kun kaupunkijuhannus voi onnistua näin, en enää valita. :)

Ensimmäisen lomapätkän toinen puolikas alkaa, tekemistäkin on vaikka kuinka niin tylsästä pakkopullasta innostavaan ja perhosia vatsaan tuovaan. Yhtä erikoistapausta lukuunottamatta koneella roikkuminen on menettänyt kiinnostavuudestaan joten harvahko päivitystahti jatkunee edelleen.

Keikalla

Jussi June 21st, 2006

Odottelen elämäni ensimmäisen klubi-keikan alkua. Ei tässä sen kummempaa, tämä on monessa suhteessa aiempaan elämääni verrattuna erittäin paljon asioita muuttanut kesäloma.

UPDATE (klo 1:45): Nyt on parempi fiilis kuin aikoihin, edes kaupunki-juhannus ei pysty pilaamaan tänä oloa.

Näin sitä saadaan hakukonesijoituksia

Jussi June 18th, 2006

www.lomarengas.net on hyvin "mielenkiintoista" sisältöä tarjoava sivu, josta pääsee vasta klikkaamalla oikeille sivuille osoitteessa www.lomarengas.fi.

Jotenkin ei uskoisi että yksi Suomen suurimmista alan toimijoista joutuu turvautumaan tuollaiseen.

Olipahan taas päivä

Jussi June 10th, 2006

Muutamia ei-omia kuviani löytyy Flightforum.fi:n ilmailuvalokuvat-keskustelualueelta, allekirjoittanut ensimmäisessä kuvassa kolmas vasemmalta. ;)

Saa nähdä kuinka nukun seuraavat pari yötä, tuossa on niska. (Klikkaamalla suuremmaksi)

Ainiin, huomenna aamupäivällä ja viimeistään puolen päivän aikaan kannattaa olla Helsingin keskustan tienoilla ulkona, en lainkaan ihmettelisi vaikka esimerkiksi Kaivopuiston rannasta voisi nähdä mielenkiintoista temppuilua taivaalla.

Red Bull Air Race -koneita Malmilla huomenna

Oon matkalla taas…

Jussi June 8th, 2006

Istun oman autoni takapenkillä poliisiaurinkolasit päässä, kravatti paitaan integroituna matkalla Hyvinkäälle. Firman bileet takana, tuntemattomat haasteet edessä.

Sori Make, tämä oli kollektiivinen hetken päähänpisto, niissä bileissä oli tylsää. ;)

Hyvinkää 21

Aikapoimuja

Jussi June 7th, 2006

Nettiautossa oli toukokuun lopulla myynnissä 355 000 kilometriä ajettu Saab 9-3 jossa mainostettiin olevan huoltokirja yms.

Nyt Nettiautossa on myytävänä rekisterinumeroa (AYA-433) myöten täsmälleen samanlainen yksilö, mutta matkamittarista on tippunut vajaa 200 000 kilometriä pois eikä huoltokirjastakaan enää ole mainintaa.

Mystistä, voisi joku sanoa. ;)

EDIT: Näköjään julkisuus on säikyttänyt myyjän ja uudempaa ilmoitusta ei enää löydy. Tässä yhdistelty kuvankaappaus molemmista ilmoituksista:

EDIT 2: Kuvaa latailtiin Imageshackista hieman liikaa joten kokeillaan kuinka tämä serveri kestäisi, ainakin toistaiseksi toimiva linkki olkaa hyvät:

Päivämäärähassuttelua

Jussi June 6th, 2006

Olen kirjoittanut ja ihastellut Outin ja Jannen tarinaa aiemminkin ja tänä aamuna, 06.06.06 klo 06:06 se nytkähti melko ison askeleen eteenpäin Jannen kirjoitettua Outille / For Outi, tätä kirjoitettaessa vastausta ei ole ainakaan julkisesti näkynyt.

UPDATE: Vastaus kysymykseen

Itse olin melko vastaavassa tilanteessa 20.04.2004 mutta se on jo mennyttä elämää.

Bravissimo

Jussi June 1st, 2006

Näkymä rannalta esittää: Spårat