Archive for August, 2005

Boikotti pitää

Jussi August 31st, 2005

Sain useampaan otteeseen vuonna 2000 suomalaista spammia useisiin eri osoitteisiin Ky Service Östling Kb:ltä heidän mainostaessaan servcat.com-verkkokauppaansa. Spammin tulo loppu lopulta vasta kun Sonera oli uhannut lopettaa heidän mailipalvelunsa kokonaan valitettuani spammista Soneralle useaan otteeseen.

Jo tuolloin päätin, etten aio asioida ko. firman kanssa mitenkään ja olen (monien muiden tapaan) kertonut suoraan firman hämärästä menneisyydestä kun joku on kysynyt kokemuksia firman toiminnasta esimerkiksi nyysseissä.

Tänään sitten törmäsin ensimmäistä kertaa siihen, että joudun vaihtamaan tuotemerkkiä sen johdosta, että ko. merkin ainoa maahantuoja/jälleenmyyjä Suomessa on Ky Service Östling Kb.
Continue Reading »

Isoveli

Jussi August 29th, 2005

Minä olen hip ja pop. Olen koko päivän (yeah, right) seurannut BB:n toista päivää (niin, olet jo myöhässä ;)) jatkuvasti päivittyvien ohjelman saitilta löytyvien nettiuutisten avulla ja tiedän jo, että

  • yksi pojista luulee ajoittain olevansa nainen
  • hella on asvalttityöntekijälle niin vieras kapistus, että sen käyttöön tarvitaan käyttöohjeita
  • kahdella asukkaalla on mukanaan jonglöörauspallot, respect :)
  • asukkaat suunnittelevat vessapäiväkirjaa "erilaisten tarpeiden tyydyttämisestä"

Ammattilaisen valinnan vaikeus

Jussi August 25th, 2005

Kun Kahvitauolla kirjoitettiin ammattilaisesta, muistin kerrankin jossain muualla kuin aamun ensimmäisenä hetkenä peiliin katsoessani, että minunkin pitäisi hakeutua ammattilaisen luo.
Continue Reading »

Joku on taas katsonut liikaa televisiota

Jussi August 23rd, 2005

Parin viime päivän aikana suomalaisilla autofoorumeilla ympäri nettiä on pyörinyt joko teksti tai linkki tekstiin, jossa on erään Mazda-merkkisen auton ostajan, Tapani Argillanderin lähettämä sähköpostiviesti, johon Argillanderin väitteen mukaan ko. auton myyjän poika on kirjoittanut kuvitteellisen vastauksen ja postannut sen sitten nettiin.

Tapani Argillander on tästä suivaantunut ja vaatii nyt kaikkien asiaan viittaavien linkkien poistoa oikeustoimilla uhkaillen ja mm. väittäen, että "Yksityisen, toisten ihmisten kirjeenvaihdon pelkkä lukeminen on rikos …. Siihen ei riitä edes pojan isän lupa", sekä "Linkki minua loukkaavaan linkkiin on jo loukkaus.".

Argillanderin oikeuskäsityksen mukaan myös minä olen nyt sitten loukannut kirjesalaisuutta ja syyllistynyt häneen sekä hänen harvinaisen sukunimensä omistavaan sukuunsa kohdistuvaan kunnianloukkaukseen. Harmi vain, että Tapani Argillander ei itse ymmärrä olevansa väärässä väittäessään, "että yksityisen sähköpostiviestin kopioiminen ja jakelu verkossa kaikkine tietoineen on rikos."

Mielenkiintoiseksi asian tekee myös tämä sfnetin laki-ryhmässä käytävä keskustelu, josta päättelemällä ilmeisesti joku asiaan liittyvä henkilö on yrittänyt saada noita linkkejä/tekstejä poistettua yrittäen tavoittaa "syyllisiä" jopa soittelemalla tai pommittamalla sähköpostiviesteillä epäinhimillisiin aikoihin poliisiasialla uhkaillen henkilöitä, jotka eivät oikeasti edes liity asiaan mitenkään.

Irti kaikesta

Jussi August 21st, 2005

Minulla on koko illan ollut melko epätodellinen olo. Tapasin tänään livenä ensimmäistä kertaa lähes vuoteen henkilön, jota voisin sanoa parhaaksi ystäväkseni. Tällä hetkellä minulla on (omien valintojeni vuoksi) hyvin vähän ystäviä, ja tämä kaveri on oikeistaan ainoa ihminen aiemmasta elämästä, jonka kanssa on tullut pidettyä yhteyttä, vaikka sekin on tosiaan viime aikoina jäänyt hiukan vähemmälle.

Molemmille on kuluneen vuoden aikana tapahtunut yhtä sun toista, mutta jos tuloksista jaettaisiin palkintoja, kaveri kyllä veisi voiton. Hän lähtee muutaman tunnin päästä viikko sitten edeltä menneen kihlattunsa perään Yhdysvaltoihin viipyäkseen siellä kolme viikkoa asioita valmistellen ja selvitellen. Loppuvuodeksi kaveri palaa Suomeen muuttaakseen sitten vuodenvaihteen tienoilla "pysyvästi" jenkkeihin - ainakin opiskelujen ajaksi. Toisaalta suunnitelmat ovat ilmeisesti vielä hiukan auki, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että ratkaisu on melkoisen pysyvä.

Mikä järisyttävintä, nuori pari tutustui varsinaisesti vasta tänä vuonna (siis vain muutamia kuukausia sitten), ja rapakon taakse päästyään heidän on tarkoitus mennä naimisiin. Nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, tätä tapausta voi monella tapaa verrata Outin ja Jannen tarinaan (jota muuten ahmin tunteja putkeen molempien blogeista siinä vaiheessa kun "myöhässä" huomasin tapahtuneen).

Toki molemmissa tapauksissa on omat erityispiirteensä, mutta idea on raa'asti yleistäen melkolailla sama; kaksi ihmistä tapaa, rakastuu ja boom! - pian toinen on valmis jättämään kaiken ollakseen rakastamansa ihmisen luona. Ei tälläistä tapahdu oikeassa elämässä.

Oikeasti olen sanaton. Tai siis.. en tiedä. Kateellinen. Ehkä. Olen kuitenkin tällä hetkellä elämääni tyytyväinen. Olenhan… olenko?

Tapaus Tommi Aura jatkuu edelleen

Jussi August 18th, 2005

Tämänaamun Hesari kertoo, että valtionsyyttäjä Mika Illman vaatii kolmelle miehelle rangaistusta julkisesta rikokseen yllyttämisestä Tommi Auran tapauksessa. Oikeuteen haastetut kolme ovat syyttäjän mukaan "nostaneet anonyymeillä kirjoituksillaan lynkkausmielialaa autoharrastajien keskustelusivuilla internetissä". Tommi Aura ja valtionsyyttäjä katsovat, että Tommi Auran vienti sorakuopalle tuon pahimman kohun aikaan johtuu näiden kolmen henkilön kirjoituksista. Itse sorakuopalle viennistä on käynnissä erillinen oikeusprosessi, josta odotellaan tällä hetkellä hovioikeuden ratkaisua.

Huh-huh. Sen vielä ymmärrän, että sorakuoppaprojektiin todellisuudessa osallistuneet voivat joutua syytetyiksi, mutta tämä on melko uskomatonta, etenkin kun keskusteluun osallistui samassa hengessä kymmeniä muitakin autoharrastajia useilla eri foorumeilla.

Olen myös aiemmin kirjoittanut tapauksesta:
14.7.2003: Huijareita riittää (tapaus Tommi Aura)
15.7.2003: Tapaus Tommi Aura jatkuu
17.7.2003: Tapaus Tommi Aura, osa 3
20.7.2003: Tapaus Tommi Aura, osa 4

Niinpä niin taas

Jussi August 15th, 2005

Tietenkin päivänä, jolloin olen kahdesti - juu, luit oikein: k-a-h-d-e-s-t-i - Hyvinkäällä, siellä tapahtuu jotain mielenkiintoista ja minä missaan sen.

Ei muuta.

MM-kisat (liikennehelvetti) ohi - vihdoinkin

Jussi August 15th, 2005

Olen tietoisesti jättänyt tämän kirjoittamisen vasta kisojen jälkeen, koska omassa lähipiirissänikin on useita kisoista (jopa fanaattisesti) kiinnostuneita henkilöitä, suotakoon heille huvinsa..

Jo viime viikon lauantaina, eli kisojen ensimmäisenä päivänä, olin korviani myöten täynnä niitä. Ja tämä vain siitä yksinkertaisesta syystä, että elämä kivenheiton päässä Stadionista oli kisaviikon ajan yhtä tuskaa.
Continue Reading »

Copterlinen kopteri pudonnut mereen Tallinnan edustalla

Jussi August 10th, 2005

Copterlinen reittilennolla ollut helikopteri on tippunut mereen Tallinnan edustalla, asia on ylittänyt uutiskynnyksen CNN:ää myöten.

CNN: Report: Copter, 14 aboard, crashes
BBC: Helicopter crashes in Baltic Sea
MTV3: Kopteri mereen Suomenlahdella
HS: Copterlinen kopteri pudonnut mereen Tallinnan edustalla

EDIT klo 15:30: Uutinen on tällä hetkellä Google News:in ykkönen.

Kaikki Googlen löytämät uutiset