Archive for February, 2005

Kesälomaa odotellessa

Jussi February 25th, 2005

Alkuviikosta syntyi ajatus kesälomamatkasta, joka aluksi tuntui aivan liian utopistiselta, mutta joka päivän pyörittelyn jälkeen alkoi tuntua toteuttamiskelpoiselta, joskin silti melko älyttömältä. Pari päivää intensiivistä surffailua lisää, paljon pohdintaa (jopa niin paljon ettei saanut kunnolla nukuttua) ja tänä aamuna käynti matkatoimistossa - ylivoimaisesti elämäni kallein loma kaikkine kommervenkkeineen on varattu lukuunottamatta hotelliöitä, joita matkatoimiston täti ei saanut katsottua koska hotellivarausjärjestelmässä oli jotain häikkää.

Yritän rauhoitella itseäni sillä, että en ole kahteen vuoteen ehtinyt juurikaan pitää lomaa, joten nyt sitten otetaan hiukan takaisin menetettyjä lomahetkiä. Tulevaa reissua maksellaankin sitten pois hyvin pitkään, mutta uskon sen olevan joka pennosen arvoista.

Kesäkuun 16., täältä tullaan!

Maniaa

Jussi February 19th, 2005

Lingossa oli kamala linkki, jota kenenkään ei pidä mennä missään tapauksessa ikimaailmassa klikkaamaan. Siihen jää koukkuun paljon nopeammin kuin mihinkään tunnettuun huumeeseen Maraboun maitosuklaa mukaanluettuna.

Älkää siis menkö osoitteeseen http://www.jmtb02.com/flash/metaphysik/metaphysik.htm ettei teille käy allaolevan kuvan osoittamalla tavalla.

Testejä, testejä, testejä

Jussi February 19th, 2005


Hetkinen

Otat tempuillasi lähetyksen haltuun silloin, kun tilanne sitä vaatii. Sinulle ominaisia piirteitä ovat yllättäviin tilanteisiin ilmestyminen, kiireettömyys, mieltymys jogurttiin, savon murre, esiintyjän vakioasu ja leppoisa luonne. Jo pelkästään leveällä hymyllä pääsee elämässä pitkälle.

Ja bloggaajastatus oli 215, tosin ohjeiden loistaessa poissaolollaan jäi hiukan epäselväksi pitikö pisteet laskea riveittäin (eli maks. yksi kohta per rivi, kuten minä laskin) vai jokainen kohta itsenäisenä, jolloin pisteitä olisi herunut reilusti enemmän tai sitten ei. Toisaalta tuolla oli myös muutamia pahoja epäkohtia, kuten esimerkiksi meitä armeijan suorittamisesta kokonaan tai osittain luistaneita merkittäviä kulttuuripersoonia ei noteerattu asiaanliittyvässä kohdassa lainkaan. ;)

Ilkeilyä

Jussi February 18th, 2005

Olin sitten juuri äsken hyvin, hyvin ilkeä. Joku "Cremo"-nimimerkillä itseään kutsuva henkilö oli linkannut elokuussa 2003 ottamani ukkoskuvan suoraan tältä serveriltä avatarikseen Finnish Lightning Center Foorumille ja lopputulos on ilkeilyni jälkeen tälläinen. Saa nähdä milloin heppu tajuaa mistä on kyse, toivottavasti pian. ;)

Siltä varalta, että tuo tosiaan tapahtuu pian, tältä tuo lopputulos nyt sitten kuvankaappauksena näyttää: ilkeily.gif (n. 300Kb GIF-animaatio).

Elämä voittaa

Jussi February 18th, 2005

Niinhän siinä sitten kävi, että ilta jatkui valomerkkiin saakka. Ottaen huomioon melkoisen vähäinen alkoholin käyttöni tämä aamu oli melkoisen tuskainen. Vaikka toisaalta, kyllä seurueemme "ammattilaisellakin" oli ollut ankea aamu, tosin hän jatkoi iltaansa vielä susirajan takana omassa kantapaikassaan.

Kun vihdoin kykenin vääntäytymään suihkuun, olikin jo postin aika ja luukusta vihdoin kolahti ilmoitus saantitodistuskirjeestä sotilasläänin esikunnasta. Kun olin hakenut auton keskustasta, kävin postissa hakemassa kirjeen, joka sisälsi koruttoman ja hiukan lannistavan viestin (ei, en oikeasti olettanut että sisältö olisi mitään muutakaan): "Palveluskelpoisuutenne on jätetty ratkaisematta LTO:n kohdan M76 nojalla ja Teidän on saavuttava uudelleen tarkastettavaksi … 2007. Tarkastukseen on otettava mukaan mahdollinen lääkärintodistus senhetkisestä terveydentilasta."

Saa nyt nähdä mitä lääkärit parin viikon päästä tuosta polvesta sanovat, mutta veikkaan kyllä tappelevani asian puolustusvoimienkin kanssa selväksi aikaisemmin kuin vasta 2007.

Elämää, ei enempää

Jussi February 17th, 2005

Jotenkin siviiliin palaaminen on ollut yllättävän raskasta, olen jopa harkinnut hakevani lääkäriltä "lanttulomaa" ahdistuksen ja ehkä jopa masennuksen vuoksi. En oikein itsekään ymmärrä, kuinka tilanne on tälläinen mutta se vain on..

..tänään tosin lähdin pitkästä aikaa työkavereiden kanssa "muutamalle" töiden jälkeen ja täytyy kyllä sanoa että ihmisten ilmoilla oleminen ilman sen suurempia odotuksia oli taas varsin mukavaa. Tulin käymään töissä hakemassa tietokonetta mutta taidan lähteä samantien takaisin ravintolaan..

(Kännibloggausta, jee! :))

Uusi leiska

Jussi February 16th, 2005

Uusi ja pitkään säädetty leiska on nyt noin neljän päivän tehonysväämisen jälkeen valmis. Joitain pikkujuttuja (kuten vuosikohtainen kuukausiarkistolista) puuttuvat sekä haku-systeemi on vielä vaiheessa kun en uuteen frontend-systeemiin vielä ole koodannut moista. RSS-feedinkin päivitin uudempaan versioon, se on tosin vielä melko pikaisesti kasaan kursittu joten ilmoitelkaa jos se on rikki, ainakin Operalla testaillessa se toimi ihan ok.

Palautetta sopii antaa jos joku mättää. :)

Halpaa hubaa

Jussi February 9th, 2005

Näillä näkymin viimeisenä tämän valkopunaisen ulkoasun entrynä Pingstatesta pongattu linkki: Just Letters. Rok.

Iltalehti kertoo totuuden

Jussi February 7th, 2005

"Seksin harrastaminen on vankasti makuasia, jolle löytyy niin ihailijansa kuin vihaajansa." -Iltalehti 7.2.2004

Mitäpä tuohon enää sanoisi, onneksi Iltalehti kertoi tämänkin asian..