Archive for January, 2005

Kotona

Jussi January 28th, 2005

Niinhän eilen sitten kävi, että ilmeisesti E-paperit tulivat – itse en edelleenkään tiedä, koska komppanian komentaja potki meidät kaksi luokanmuutoskäsittelyssä ollutta ulos ennen kuin edes komppania oli saanut virallista tietoa luokanmuutoksesta.

Kun palvelusluokanmuutoksia alettiin käsitellä kello 11, olin takaisin komppaniassa kello 12, jolloin kapteeni käski meidät välittömästi syömään ja sitten ilmoittautumaan varakomentajalle, joka sitten vähän vailla yksi ilmoitti, että sekä taisteluvälinemateriaali, että muut varusteet pitäisi palauttaa puoli kahdelta. Siinä sitten kaksi polvivammaista könkkäsi kaikkiaan noin puolentoista sadan kilon kantamuksia naapurikomppanian oven vierestä pihistettyjen kärryjen kanssa palauttamaan kamoja lopulta lähes puoli tuntia myöhässä.

Kun kamat oli lopulta saatu palautettua (mitään ei kadonnut, säkistäni löytyi jopa ylimääräinen sukkapari, jonka vein takaisin tupaan siltä varalta, että olisin kähveltänyt sen joltakin tupakaverilta), piti vielä täyttää 66 kysymyksen tiedustelu Puolustusvoimien koulutuksen kehittämiskeskukselle palveluksen keskeyttämiseen johtaneista syistä, jonka jälkeen komppanian varapäällikkönä toimiva yliluutnantti sitten ilmoitti, että hänen puolestaan olen vapaa lähtemään. Käytyäni tuvassa vielä tyhjentämässä siviililaatikot reppuun kävelin parkkipaikalle, hyppäsin autoon ja lopulta ajoin ulos portista noin varttia vaille neljä – toivottavasti lopullisesti.

Kävin tänään myös lääkärissä näyttämässä polveani sekä metsästämässä uutta työsuhdeautoa, niistä lisää myöhemmin. Mutta siis tosiaan olen palannut ihmisten ilmoille, kolmen viikon mailisuman purkamisessa tosin menee muutama päivä.

Niinpä niin, juupa juu

Jussi January 26th, 2005

Niinhän siinä nyt sitten kävi, että lääkäri esitti siirtoani palvelukelpoisuusluokkaan E kahdeksi vuodeksi. Aamupäivällä asiaa käsitellään jonkinlaisen lautakunnan toimesta kokouksessa, johon minunkin kuulemma tulee osallistua.

Tapasin tänään myös varuskunnan sosiaalikuraattorin, jolta sain hyviä vinkkejä asioiden hoitoon. Kun palvelusta ei voi tällä koivella ja sen siviilissäkin kiukutelleella polvella hoitaa edes B-miehenä, tavoite on nyt sitten C-paperit, eli vapautus rauhanaikana. Toki toivon, että asia järjestyisi puhumalla jo huomenna, mutta epäilen tuon olevan aivan liian pitkä ja ikävä prosessi, joka on hoidettava sitten kotiutuksen jälkeen siviilissä siviililääkäreiden avulla.

Ikäväksi homman tekee se, että E-luokitus jumittaa taas normaalielämän totaalisesti, esimerkiksi oman asunnon ostosta ei voi haaveillakaan ennen kuin intti on pois päiväjärjestyksestä – tavalla tai toisella. Saa nähdä, reilun 12 tunnin päästä tiedän tulevaisuudestani paljon enemmän.

Melkein unohdin, eläköön automaattiset paloilmoitinlaitteet

Jussi January 25th, 2005

Tämän illan vapaa-aika keskeytyi melko ikävään meteliin kun kasarmin palohälytin pärähti soimaan puoli tuntia ennen vapaa-ajan päättymistä. Siinä sitten juostiin pihalle, melko moni täysissä pukeissa mutta jotkut pyyhe ympärillä suoraan suihkusta. No, ei siinä mitään, kaikki odottelivat palokunnan tuloa joko pihalla tai vastapäisen Panssarintorjuntakomppanian portaikoissa. Palokunnan saavuttua portilta sotilaspoliisimaijan ohjaamana meni reilu viitisen minuuttia ja pääsimme takaisin sisään.

Juuri kun olin lähettänyt edellisen kirjoituksen, kellot soivat jälleen. Tässä vaiheessa valtaosa väestä nukkui jo sikeästi ja kaikki olivat korkeintaan yöpuvussa. Siinä sitten vaaleansinisiin peittoihin verhoutuneet maanpuolustajat juoksentelivat suihkutossuissa pihalle kokoontumispaikkoihin ja osa ristiriitaisten komentojen vuoksi suoraan naapuritalon lämpöön, ensimmäisessä laskennassa olisimme menettäneet tulelle yhdeksän särmää taistelijaa – niin ei onneksi käynyt kaikkien löydyttyä. Nyt talo on taas hiljentynyt yhden asian askarruttaessa kaikkien mieliä: Saako loppuyön nukkua rauhassa?

Kuulumisia eteläisestä Helsingistä

Jussi January 25th, 2005

On taas vierähtänyt pitkä aika ja paljon on ehtinyt tapahtua. Päällimmäisenä ehkä tulevat mieleen itselleni sattuneet vastoinkäymiset – palvelusaseeni meni tänään vaihtoon koska sen piippu oli niin käyrä, että tähtäinten säätövara ei riittänyt korjaamaan virhettä ja oikea polveni on pettänyt odotukseni melko pahasti.

Olen tulevana sunnuntaina ollut 19 palveluspäivästäni 10 "vemppana", eli VMTL-vapautustaistelijana (Vapautus Marssi-, Taistelu-, ja Liikuntakoulutuksesta sekä sulkeisjärjestyksen harjoituksista). Toisin sanottuna polveni on hajalla ja veksissä (VKS = varuskuntasairaala) uhkailevat E-papereilla kahdeksi vuodeksi. Menen taas aamulla juttelemaan lääkärin kanssa palvelusluokastani, toivottavasti asiasta päästään yhteisymmärrykseen. Siitä olemme jo samaa mieltä, että nykyisellään homma ei voi jatkua kovin pitkään, polvi ärtyy vihlomaan jo noin parinsadan metrin matkalla kasarmilta muonituskeskukseen, ja pahimmillaan yhden kerroksen portaiden kulkemiseen menee puoli minuuttia. Vaikka vapautuksia yleensä pidetään lusmuiluna, liika on aina liikaa – etenkin kun joutuu aina selittämään miksi edes sisällä siivoaminen ei aina onnistu kun polvi ei anna periksi lääkärin neuvomissa "kivun rajoissa".

Jos ei oteta huomioon sitä, että voin osallistua maksimissaan puoleen viikko-ohjelmaan merkitystä ohjelmasta, intti on alkanut melko mukavasti. Tosin täällä on entisestään vahvistunut päätökseni siitä, että minua ei saa aliupseerikouluun millään. Tupa on asukkeineen kelpo paikka, tosin viiden vuoden ikäero näkyy ja tuntuu todella. Tänään eräs tupakaveri sanoi, että "voisin olla melkein hänen isänsä" ja ajoittain kyllä tuntuu, että pieni elämänkokemus ei tekisi valtaosalle lainkaan pahaa ennen inttiä. Oikeasti menee hermo kun ruokapöydässä kuuntelee joukkuekavereiden kommentteja armeijan menettelytapojen ja sääntöjen turhuudesta ja äidin herkkupadoista. Tuossa iässä taitaa olla vielä lisäksi erityinen pätemisen ja mekkaloinnin tarve (ei sillä, etteikö tuota esiintyisi aina ja kaikissa ikäryhmissä).

Nyt unta, jatkuu ensi kerralla.

Odotusta, odotusta, odotusta

Jussi January 10th, 2005

Tosiaan, jos joku voi mennä pieleen – se menee. Lähdin töistä yli 2 tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus ja – kuten oletinkin – tärkeitäkin juttuja jäi tekemättä. Hevossalmen sillan yli pääsin hiukan neljän jälkeen kun tähtäsin kahden ja kolmen välimaastoon.

Vaikuttaisi siltä, että osuin pahimpaan mahdolliseen ruuhkaan odotellen kuljetusta reilun tunnin tihkusateessa ilman pipoa. Portilta saatiin revitelty pasi-kyyti (josta poistuessa ovia avasi ensimmäinen huutaja) huumekoiran luokse, sitten liikuntasaliin komppanioihin jakoa varten. Oma arpa napsahti toiseen jääkärikomppaniaan, eli käytännössä sotilaspoliisikoulutukseen. Ei ehkä ihan se mitä olisin halunnut, mutta toisaalta en kyllä ehtinyt juurikaan miettiä moisia asioita. Nyt odotellaan haastatteluun ja sitten tupaan.

Tällä erää täältä tähän.

Sitä rataa, tänään se alkaa

Jussi January 10th, 2005

Torstai-iltana iski sitten hyvin ärhäkkä vatsatauti, jota parantelin käytännössä perjantain ja lauantain. Lauantaina vääntäydyin kuumeisena ostoksille olosuhteiden pakosta ja eikös Murphyn lakien mukaan kaikki mene pieleen -> autosta rengas puhki ydinkeskustassa (tämä oli tosin tietoinen riskipeli ja odotettavissa ollut tapahtuma, siitä ehkä lisää myöhemmin). Tänään oli pakko mennä töihin hoitamaan rästijuttuja ja siivoamaan työpistettä, jonka joudun luovuttamaan uudelle proikkarille intin ajaksi.

Nyt, kolme tuntia ennen heräämisaikaani olen vielä valveilla – mietin mukaan pakattavaa varustustani, hoitamattomia nakkeja, jotka jäävät pariksi viikoksi hoitamatta jne jne. Olen suoraan sanottuna tältä osin h****tin kateellinen niille 18v teineille, jotka voivat astua palvelukseen suoraan äidin lihapullapatojen äärestä pää aivan nollilla ilman huolia ja murheita…

…josta tulikin mieleeni: Itselleni selvisi vasta eilen (viime viikolla Kelaan soitetusta puhelusta huolimatta, vaikka tätäkin asiaa erikseen kysyin), että Kelan maksama sotilasavustus (eli kansankielellä: "Kela maksaa vuokran") on 100% tulovähenteinen etuus, joka omalta osaltani tarkoittaa sitä, että jos intin aikana vähäisellä vapaa-ajallani ehtisin tekemään töitä, palkkani livahtaisi valtion pussiin niin kauan kunnes käteenjäävä osuus kuukaudessa olisi yli 400e. Kun ottaa huomioon sen, kuinka vähän lomilla kuitenkaan ehtii tehdä duunia, pikainen laskutoimitus osoittaa yhtälön olevan aivan älyvapaa. Vaikka ymmärrän sen että periaatteessa avustusta ei tarvitse, jos on palkkatuloja, en kertakaikkiaan jaksa ymmärtää sitä, että työnteosta rangaistaan.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että juuri lukiosta valmistunut henkilö X saa Kelalta kaikki kotinsa ylläpitoon menevät kustannukset tukina tekemättä lomillaan yhtään mitään ja henkilö Y, joka itse päättää hankkia muutaman lisäpennosen maksaakseen muita elinkuluja (kuten vaikkapa puhelinlasku tai autolainan lyhennys muutamia mainitakseni), joutuu ensin tekemään töitä niin kauan, että laiskottelevalle X:lle automaattisesti tuleva etuus (asuinkustannukset) on katettu, ennen kuin voi edes haaveilla niistä lisäpennosista.

Kaikkein mielenkiintoisimmaksi asian tekee vertailu opintotukeen. Opintotuessahan on tuloraja, jonka mukaan opiskelija voi hankkia tarpeellisia lisäpennosia tekemällä työtä tiettyyn rajaan saakka kuitenkin säilyttäen etuudet. Kuitenkin useimmiten opintotukeen oikeuttava opiskelu edellyttää jopa merkittävästi vaivannköä opintojen eteen myös vapaa-ajalla, jota asevelvollisuuden suorittaminen harvemmin edellyttää. Tietenkään asevelvollisella ei ole lähtökohtaisesti yhtä paljon vapaa-aikaa kuin opiskelijalla, mutta joka tapauksessa käytäntö on aivan käsittämätön.

DISCLAIMER: Edelläoleva on kirjoitettu väsyneenä ja faktoja on saattanut jäädä tarkistamatta. Luotan siihen, että ystävälliset lukijani informoivat minua asiavirheistä. ;)

Nyt pari tuntia unta palloon. Jos suunnitelmani pitävät paikkaansa, 12h päästä olen jo porttien toisella puolella kasvamassa aikuiseksi (niinpä niin).

SE alkaa jo näkyä

Jussi January 6th, 2005

Eilen oli noin seitsemään vuoteen ensimmäinen kerta parturissa kun hiukset eivät saaneet uutta väriä. Samalla hiukset kyllä lyhentyivät vielä hiukan jo entisestään melko lyhyestä mallista. Tänä aamuna sitten ajoin parran pois ja samalla sitten kuulemma lähti ainakin neljä ikävuotta kuin taikaiskusta.

Neljä aamua jäljellä ja edelleen ihan hirvittävästi asioita hoidettavana, kyllä tämä tästä.. =)