Jussi April 14th, 2004
Kirjoitin vajaa viikko sitten siitä, ettei Kastellin talokirjaa ole tullut messuilla tavatun Kastelli-myyjän lupauksesta huolimatta. Eipä ole kirjaa kuulunut vieläkään, vaikka messuista alkaa olla jo kaksi viikkoa aikaa.
En kuitenkaan haluaisi vielä vaipua epätoivoon ja uskoa netissä Kastellista liikkuvia huhuja kun kuitenkin moni tiedossani oleva Kastelli-projekti on sujunut moitteetta…
Jussi April 14th, 2004
Kuten kaikki tietävät, Suomi on tuhansien järvien lisäksi kymmenientuhansien yhdistysten maa.
Eilen tuli liittymis/jäsenmaksulasku uusimmasta yhdistyksestä (Ilmailutoimittajat ry), jonka jäseneksi minut hyväksyttiin ja aloinkin laskea kuinka moneen yhdistykseen oikein kuulun. Lopputulokseksi tuli sen suuremmin pohtimatta kahdeksan eri yhdistystä, joista kahta lukuunottamatta kaikki liittyvät jotenkin ilmailuun. Kun vielä olen hyvin aktiivisesti mukana neljän toiminnassa, voin mielestäni hyvällä omallatunnolla väittää olevani järjestöaktiivi.
Eipä tässä sen kummempaa pointtia ollut, kunhan kirjoittelin lämpimikseni. =)
Jussi April 13th, 2004
Kävimme eilen porukoiden luona Keravalla ja matkalla kävimme vilkaisemassa Korsossa myynnissä olevia pikkuisia 800m2 tontteja. Olivat periaatteesa ihan jees, vaikka toisaalta tuli kyllä pieni kammo tuollaisia pikkutontteja kohtaan. Nämä kyseiset tontit olivat rinnetontteja mutta rinne vietti väärään suuntaan, eli takapihalle. Kun tontti on muutenkin pieni, tuo on mielestäni huonoin mahdollinen vaihtoehto koska talo pitää joka tapauksessa rakentaa rinteeseen, olisi mukavampaa jos rinnettä voisi hyödyntää esimerkiksi yhdistämällä autotallin ja varastotilat talon kellarikerrokseksi. Jos autotallin taas rakentaa muuten siihen talon ja tien väliin, taloa joudutaan siirtämään entisestään pidemmälle rinteeseen, eli sitä vinoa tilaa jää "yli" joka tapauksessa.
Olen kyllä hiukan putkinäköinen tämän suhteen, toki rinnettä voisi hyödyntää rakentamalla erityisesti sitä varten suunnitellun talon mutta meillä on jo oma suosikkimme ja se on tasamaantalo. ;)
Illemmalla lueskelin hiukan hiljaista, mutta suhteellisen kiinnostavaa Talopaketti.netin keskustelualuetta, josta löysin tontin etsintään tälläisen vinkin:
1) Päätä alue mihin haluat
2) Hanki mahdolisimman tarkat kartat alueesta
3) Onko rakentamattomia tontteja?
4) Onko lohkomiskelpoisia tontteja?
5) Kysy mittaustoimistosta kuka ko. kohdat omistaa (kenellä lainhuuto)
6) Lähetä kirje, soita ja tarjoa rahaa.
7) Jos kiinnostusta on myydä, chekkaa lainhuuto, rasitteet ja kiinteistö/tonttirekisteriote.
Ainakin meillä tuota kauta saatiin tulosta n. 25%-35% alle sanomalehtihintatason ja kaiken a & o; ilman välittäjää. Tosin myönnän, että aina mukana on tuuri & onni, toivottavasti hyvä eikä huono!
Varsin mielenkiintoista etten sanoisi, tuohan saattaisi toimiakin..
Jussi April 12th, 2004
Nyt kun kansallinen munajuhla alkaa olla ohitse, voi katsoa taaksepäin ja miettiä mitä oikein tuli tehtyä: ei yhtään mitään.
Tuo ei tietenkään ole koko totuus, koska perjantaina julkaisin Malmin lentoaseman ystävät ry:n uudistetut sivut, joiden ylläpidossa olen enää (onneksi) vain teknisenä ylläpitohenkilönä ja varsinainen sisältö on nyt muiden vastuulla. Olen myös yrittänyt saada viimeisteltyä MIKin sivujen uudistusta, jäsensivut majailevat vielä Daouksella, josta ne olisi tarkoitus siirtää pois.
Toisaalta edellämainituista aktiviteeteista huolimatta jatkuva koneen hipelöinti ei ole oikein napannut, joten olen myös katsonut DVD:ltä taattua Pixar-laatua: Finding Nemo (IMDb), lukenut viimeisimmän Harry Potter-kirjan ja ollut yllättävän aktiivinen pesemään aiempien viikkojen pyykki- ja tiskikasoja.
Pitäisi varmaan ruveta lomailemaan muutenkin kuin pakosta, talvilomakin on vielä pitämättä ja jos satun pääsemään inttiin heinäkuussa, kesälomatkin jäänevät työkiireiden vuoksi pitämättä…
Jussi April 9th, 2004
Rekisteröidyin reilu viikko sitten Suorakanava Oy:n ylläpitämään noin 70 rakennusalan firman sponsoroimaan Rakentaja.fi-verkkopalveluun. Eilen sitten postin mukana oli tullut melkein kaksi senttiä paksu kirjekuori, jossa oli verkkopalvelussa mukana olevien firmojen tuotteita esittelevä Rakenna & Remontoi -kirja.
On tuo varsin hyvä opus, kun vain muistaa että muitakin valmistajia on olemassa. Kirjassa on myös hyvin artikkeleita ihan yleisluontoisista rakentamiseen ja remontointiin liittyvistä asioista.
Hiukan vaikuttaisi siltä, että rakennusalalla käydään taloprojekteista kilpailua ihan tosissaan, sen verran aktiivisesti kaikki myyntimiehet ovat kimpussa kun suunnitelmista kuulevat. En tosin ehtinyt vielä kuluneen viikon aikana saada Kastellin talokirjaa, jonka viime viikonlopun messuilla lupasivat lähettää minulle. Ehkäpä emme ole vielä riittävän kiinnostava mahdollisena asiakkaana.
Tontteja tulee ja menee. Alkaa näyttää siltä, että sitten kun aika on sopiva, pitää vain sinnikkäästi etsiä sopiva n. 60ke tontti ja napata kiinni heti jos ympäristö vain miellyttää. Tontti, josta aiemmin kirjoitin, on jo kadonnut netistä joten tein siitä päätelmän, jonka mukaan se on löytänyt jo onnellisen rakentajaperheen. Eilen löysin toisen melko vastaavan, tosin pari sataa neliötä pienemmän tontin Korsosta. Sekin olisi ollut varsin kelvollinen, junalle matkaa reilu kilometri ja Helsinkiin menevä bussi pysähtyy alle 100m päässä. Korsossa lapsuutensa viettänyt työkaveri sanoi, että ko. alue on jo "hiukan paremman väen aluetta" vaikka Korsoa onkin.
Kanssani Malmin lentoaseman avoimien ovien päiviä järjestänyt ilmailututtu rakensi vastikään oman talon Nurmijärvelle. Hänkin oli vaimoineen päätynyt Kastelliin eikä ainakaan haukkunut firmaa. Nyt olen saanut tai lukenut melko tarkkaa tietoa kolmen melko erilaisen Kastelli-projektin etenemisestä eri puolilta Suomea, joten alan kyllä itse olla vakaasti sitä mieltä, että jos tästä projektista mitään tulee, runko on Kastelli.
Jussi April 7th, 2004
Dägä dägä:n ja Avokatsomon Samuli tiedusteli minulta noin kuukausi sitten kiinnostusta pelata Yliopistomäen Keskiviikon järjestämässä HT-liigassa. Olin kiinnostunut ja lähdinkin mukaan. Kukaan ei vain tullut kertoneeksi että mukana on joukkue, joka tipahti alkaneen kauden myötä korkeimmalta sarjatasolta (viime torstaihin saakka Veikkausliiga, tekijänoikeuksien vuoksi nykyään Mestaruusliiga) II-divisioonaan. Kun muut pelaajat ovat pääosin VI-divisioonassa, YyKoo-liigan voittaja ei välttämättä ole suurikaan yllätys. =)
Niin, se eilinen liigapeli.. tietenkin arpaonni hymyili ja ensimmäinen pelini oli juuri tätä mainitsemaani II-divarin joukkuetta vastaan, lopputulos 8-1.
Jussi April 7th, 2004
Tulevan viikonlopun sääennustuksista huolimatta julistan kevään alkaneeksi. Tänään vaihdoin talvitakin kevät/kesämalliin ja auton renkaat kävin vaihdattamassa talvirenkaat kesärenkaiksi jo maanantaiaamuna. Viime vuonna vaihdoin renkaat samoihin aikoihin, 4. huhtikuuta jolloin keli tosin oli vielä paljon, suunnilleen 2-10 astetta, kylmempi kuin nyt. Rengasliikkeessä kysyivät erikseen, haluanko vielä samat renkaat alle ja tyhmyyksissäni vastasin myöntävästi. Kuulemma kesärenkaat pitäisi uusia ennen syksyä ja koska renkaat kuuluvat huoltoleasingin piiriin, itselleni on käytännössä aivan sama vaihdetaanko ne nyt vai myöhemmin.
Jokatapauksessa kevät on tullut.
Jussi April 6th, 2004
Käytiin sitten eilen kääntymässä Keravalla. Tontista ei ollut netissä kuin kaksi valokuvaa, eli mitään karttaa tai pohjakuvaa ei ollut joten pläntin identifioiminen oli kyllä hiukan ongelmallista. Tuntui, että ilmoituksessa mainostettua plänttiä ei välttämättä olisi olemassakaan. ;) Vahvin ehdokas oli ns. ison tien reunassa muiden talojen "takana" oleva pläntti, mutta autosta katsoen se vaikutti kyllä liian pieneltä ollakseen hiukan yli 1000 neliömetrin kokoinen, pläntillä olevat puutkin kyllä varmasti pienensivät näkymää.
No, kuten jo sanoin, nyt on vielä liian aikaista muutenkin. Ehkä menemme pääsiäisenä käymään porukoilla joten voisi käväistä ihan kävellen uudestaan vilkuilemassa sitä tonttia.
Jussi April 6th, 2004
Viikonloppu meni taas vailla järjellistä syytä aivan liian vähäisellä unimäärällä. Toisaalta pää oli kyllä kaikkea muuta kuin tyhjä, viime yönä nukkumaan mennessä välillä tuntui, että olisi mukavampa kun ajatukset eivät pyörisi päässä niin vinhasti. Toisaalta, paljon ajatuksia herättäneet ideat ovat tähän saakka olleet niitä, joista syntyy paras lopputulos.
Pahoittelen muuten samalla sitä, että blogini on mukamas päivittynyt pari kertaa viime päivinä. Oli tapahtunut pikkuinen moka ja keskeneräiset kirjoitukseni aiheuttivat blogin "päivityksen" vaikka ne eivät HTML-puolella näkyneetkään. Ei siitä sen enempää, kiitos myös Tuomas Peronvuolle joka ystävällisesti ilmoitti samasta asiasta vain hetki sen jälkeen, kun huomasin sen itse.