Jussi January 30th, 2004
Aiemminkin mainitsemani näyttelyesineprojekti ensi perjantaina aukeavaan museon erikoisnäyttelyyn näyttää vihdoin valmistuvan.
Suoraan sanottuna viimeisen parin viikon aikana uskonpuutetta on esiintynyt yhdellä sun toisella. Olin jo aiemmin löytänyt henkilön, joka lupasi pientä korvausta vastaan toteuttaa pöytään osan, jonka tekemiseen en uskonut itseltäni löytyvän tietotaitoa mutta erinäisten vastoinkäymisten jälkeen lopulta sekin osa projektia tuli hoidettua itse, paljon yksinkertaisemmin kuin ikinä olisin voinut uskoa.
En vieläkään kerro projektista sen enempää, projekti saattaa kuitenkin valmistua jo alkavan viikonlopun aikana. Kerron tapahtumista kunnolla kunhan homma on saatu kunnialla ohi. Tasan viikon päästä on kohtalon hetki, tähän aikaan ensi perjantaina olen luultavasti jo kotona toipumassa avajaisista. Yleisölle näyttely aukeaa siis ensi viikon lauantaina erityisen avajaisviikonlopun myötä.
Jussi January 28th, 2004
..mutta yksikään ei ole tullut postilaatikkooni saakka, näenkin viestien tippuvan yllättävänkin suurella volyymillä vain mailiserverin logista. Tuntuisi hiukan, että virus on vasta kunnolla rantautumassa Suomeen; aiempina parina päivänä vauhti on ollut huomattavasti maltillisempaa.
On jotenkin hassua olla näin hyvin suojattu kun uutisissa toitotetaan hirmuisesti siitä kuinka tämä on jälleen pahempi kuin yksikään virus tätä ennen.
Viva Postfix+MailScanner & Exim+AMaViS!
P.S. Päivän knoppitiedon pätkä: Tänään oli "randomnykäsen" vuosipäivä.
Jussi January 27th, 2004
Olen muuten reilun puolentoista viikon ajan heräillyt joka aamu kuudelta ja päässyt monena aamuna kuntosalillekin asti. Tämän lisäksi olen vihdoin parantanut ruokailutottumuksiani (mutta vain vähän, ei tässä nyt sentään ihmeitä olla tekemässä ;)).
Oikeistaan olen tietyiltä osin melko ylpeä saavutuksistani. Nyt on taas hyvä aika napata reppu selkään ja lähteä salille.
EDIT: (Kymmenen minuuttia myöhemmin) Ja ketut, vasta mä eilen olin, en jaksa tänään..
Jussi January 26th, 2004
Vaikka maita on oikeasti vain muutama, kyllä tuo näyttää melkoisen kattavalta… ;) [ via Ojasta noustaan ]

create your own visited country map
EDIT: Otin sitten tuosta kuvasta paikallisen kopion, kartan alkuperäinen palvelu tuntuu tökkivän ja pahasti..
Jussi January 25th, 2004
Torstaina kirjoittamani mielipidekirjoitus julkaistiin sitten lauantain hesarissa. Liitin tekstin julkaistussa muodossa tähänkin niille, joita se sattuu kiinnostamaan.
Continue Reading »
Jussi January 23rd, 2004
Niinpä taas.. onnistuin hiukan säätämään aamulla ja tietokannan käyttämä levypartitio pääsi täyttymään yli äyräiden siinä seitsemän aikoihin. Siirtelin sitten pitkin aamua tavaraa toisaalle ja yritin korjailla seonneita tietokantoja mutta niinpä jäi huomaamatta, että mm. kävijäseurantataulu oli mennyt jumiin eikä tämä ¤&"/¤/!# saitti sitten toiminut, jos tännne yritti tulla joltain muulta saitilta linkattuna. Opinpahan, että aina jos MySQL-kannalla on jotain hätää, mennään MySQL:n tietokantahakemistoon ja komennetaan suoraan…
find . -name \\*.MYI -type f -exec myisamchk -r {} \\;
…jolloin kaikkien tietokantojen kaikkien tietokantataulujen indeksit rakennetaan uudelleen, eli korjataan.
Nyt on taas niin lahjakas olo, että… mutta toisaalta, en ole viime aikoina kirjoitellutkaan kovin mielenkiintoista joten tuskin kukaan jäi elintärkeää päivittäistä annostaan vaille. =)
Jussi January 22nd, 2004
Suomiko muka tietoyhteiskunta? Pah.
IT-Viikko uutisoi tanskalaisen 1500 roskapostiviestiä lähettäneen yrityksen jättisakoista. On se kumma, että meillä Suomessa ei saada lähes 12000 roskapostiviestiä lähettäneelle tyypille minkäänlaista rangaistusta. [1, 2, 3, 4]
EDIT: Unohdin aluksi: kirjoitin asiasta (lähinnä nimenomaan tuosta tapauksesta, josta tein rikosilmoituksen) mielipidekirjoituksen Hesariin, toivottavasti julkaisevat sen lähiaikoina..
Jussi January 21st, 2004
Kiirettä pitää, ihan noin vaan vaihteeksi. =)
Olen alkanut pikkuhiljaa valmistella sitä inttiin menemistä. Sain eilen Automaasta auton leasingsopimuksen muutospaperin, jolla auton vuokra-aikaa jatketaan heinäkuuhun saakka. Olen myös yrittänyt hiukan järkeistää ylläpitovastuitani siten, että ihan pienimpiin ongelmiin ei välttämättä enää tarvittaisi minua, vaikka joitain isompia asioita en valitettavasti voi delegoida. Saa nähdä miten hommat hoituvat sitten intin aikana.
Aloitin viime viikolla kuntoilunkin uudelleen, kyllä kuntoa pitää saada nykytasosta parannettua, toistaiseksi olen melkein pitänyt treenisuunnitelmistani kiinni, sunnuntai tosin meni touhutessa kaikkea muuta, mutta eilen taas kävin ennen töihin tuloa salilla. Katson nyt kolmen päivän treeniviikon sujumista reilun kuukauden ja kun tulee aika ostaa uusi salikortti, katson sitten mitä ohjaajalla on sanottavaa. Tämänhetkinen ohjelmani on aina sama, tarkoitettu 2-3 käyntikerralle viikossa, jos oikein jaksan innostua neljäänkin treeniin viikossa, pitäisi saada hiukan jaettua treeniä eri päiville jotta lihasten palautumisellekin jää aikaa.
Näihin bitteihin, näihin tunnelmiin..
Jussi January 13th, 2004
Idols-finalisti Antti Tuiskun faniklubissa kohistaan salaliittoteorioita.
Olen päättänyt kertoa tiettyjä tapahtumia idols finaaleista ja siitä kuinka suomen kansaa huijattiin äänestyksissä. En voi kertoa kaikkea kovin tarkasti koska voin jo tämänkin tekstin takia tulla tunnistetuksi ja saada potkut tai kenties haasteen oikeuteen. Työskentelin Idols finaalien ajan taustaryhmässä jonka vastuulla oli melkein kaikki tekninen toteutus.
Viimeinen Idols finaali oli HUIJAUSTA!
Viimeisen Idols finaalin tulosta manipuloitiin välillisesti ja en epäile hetkeäkään etteikö ollut olemassa myös suunnitelmaa suorasta tulosten manipuloinnista jos sitä olisi tarvittu.
….
Nimittäin Hanna Pakarinen sai 15 minuutin sisällä yhteensä 200000 ääntä vain 5:stä eri liittymästä lähetettynä (tämä on mahdollista tietokoneohjelmaa apuna käyttäen). Se tekee 40000 viestiä per liittymä!
Jokainen näistä liittymistä oli salainen ja numerot olivat hyvin samankaltaisia. Suhteita käyttämällä olemme saaneet tietää että liittymät olivat avattu vain 3 päivää ennen viimeistä finaalia. Liittymien avaajan henkilöllisyyttä emme ole saaneet tietoomme mutta monien tutkimukset ymmärrettävistä syistä ovat kääntyneet levy-yhtiön sekä tuotanto-yhtiön suuntaan koska kenelläkään muulla taholla ei olisi ollut intressejä sijoittaa tälläistä summaa oman suosikkinsa tukemiseen…
Jussi January 12th, 2004
Kävin äsken Kruununhaassa syömässä. Paikka oli vuosien takaiset muistot yhdellä rymähdyksellä mieleen palauttanut Alku-Baari Kirkkokadulla. Annos oli noin seitsemän euron hintainen "Paistettua lohta" ja oli kerrassaan täydellinen kaikessa konstailemattomuudessaan; mukavan kokoinen lohimedaljonki, kolme keitettyä perunaa, reilusti tuoretta tilliä ja sitruunaa sekä kiinankaali/kurkku/tomaatti-salaattia. Nam.
Kun aiemmin olen kehunut jo Krunikan Shelliä paljon, mutta vähemmän kuin ko. firma ansaitsisi, alan olla enemmän ja enemmän sitä mieltä, että Kruununhaka on Helsingin paras kaupunginosa. Ainakin mitä tulee asiakaspalveluun ja mukavaan miljööseen.