Jussi December 13th, 2003
Tiistaina olin oikeudessa todistamassa siitä vappuna tapahtuneesta välikohtauksesta. Sitten tulinkin kotiin ja makasin neljä päivää putkeen 39+ kuumeessa. Nyt kuume on helpottanut jo sen verran, että jaksoin nousta lukemaan mailit, mutta saa nähdä onko minusta vielä maanantainakaan töihin, ainakaan yskä ja joka paikasta kipeät lihakset eivät vala uskoa siihen.
Joka tapauksessa hyvää pikkujouluaikaa itsekullekin, itseltäni ehtivät nyt sitten mennä ohi molemmat pikkujoulut, joihin kutsu oli käynyt; vanhan (ensimmäisen "oikean") työpaikan pikkujoulut olivat jo pari viikkoa sitten juuri sinä tiettynä muuttoperjantaina, jolloin olin töissä lähes lauantain puolelle ja nykyisen työnantajan pikkujoulut olivat eilen. No, en ole mikään bilehirmu muutenkaan mutta ainakin niitä vanhan firman porukoita olisi ollut kyllä mukava tavata parin vuoden tauon jälkeen (viime vuonnakin jouduin skippaamaan pippalot, en vain muista enää miksi).
Jussi December 8th, 2003
Olen onnistuneesti ja sen suurempaa yritystä välttäen ollut 12 päivää täysipäiväisesti IRL-Villessä uhraamatta montaakaan ajatusta päivässä Blogistanille. Olen suhteellisen tyytyväinen saavutukseeni, vaikkakin lähes kahden viikon tauko on kyllä aiheuttanut peruuttamattomia (koska en kuitenkaan jaksa kaivaa kaikkien blogien arkistoja) aukkoja blogi-naapureideni elämän seuraamiseen.
Olen loman tarpeessa, muutenkin kuin täältä Blogistanista. Olen jo toista viikkoa ollut jatkuvasti väsynyt, apaattinen ja keskittymiskyvytön huolimatta siitä kuinka paljon tai vähän olisin ehtinyt nukkua. Huomenna on yhteiskunnan määräämä päivän mittainen pakkoloma, toivottavasti jaksan kiinnostua töistä taas keskiviikkona. Onneksi(?) itselläni on vielä yli viikko käyttämätöntä kesälomaa.
P.S. On mukavaa huomata olevansa vanhemmilleen tärkeä: äitini ja isäpuoleni lähtivät viikko sitten maanantaina Sri Lankaan tjsp kahdeksi viikoksi kertomatta siitä minulle. Tiesin kyllä jo kesällä, että he lähtevät jossain vaiheessa loppuvuodesta johonkin etelään mutta tosiaan tarkan tiedon sain vasta kun sain heiltä tekstiviestin joltain sikäläiseltä suurelta lentokentältä. Vastasin tekstiviestiin omaan tapaani hiukan ironisesti, kuitenkin hymiön kanssa mutta en enää ole kuullut heistä mitään sen jälkeen. Suutuikohan äiti?-)