Jussi November 25th, 2003
Iso käsi Jannelle, jonka olo viime yönä omien sanojensa mukaan oli "kuin puhkinussitulla jeesusteippihamsterilla". Itse en ikimaailmassa pystyisi tuollaiseen ja voinkin vain ihaillen katsoa kuinka joku muu rykäisee iltapuhteinaan tuollaisen projektin kasaan. ;)
Vielä kerran, onnea.
Jussi November 24th, 2003
Tasan kuukausi jouluun. Miksi, oi miksi?
Jussi November 22nd, 2003
Olinpa sitten siellä sun täällä paossa kotonani järjestettyjä tupaantuliaisia. ;) Lopulta päädyin Makuunin kautta toimistolle nauttimaan viimeistä kertaa isosta neuvotteluhuoneestamme ja ennen kaikkea sen videotykistä, ennen kuin tilanne muuttuu merkittävästi ensi viikolla.
Kuten jo aiemminkin kerroin, ensi viikosta tulee todella kiireinen ja sekava. On hyvinkin mahdollista etten edes yritä kirjoittaa mitään viikon aikana, tosin kiire painottuu erityisesti loppuviikkoon, mutta en silti usko että alkuviikostakaan olisi tekemisen puutetta. Tiistaina klo 16 jälkeen työpiste muuttaa melko tarkkaan kymmenen metriä koilliseen, kohtaan joka nykyään tunnetaan neukkarina ja loppuviikosta nykyiseen avokonttoriimme muuttaa emoyhtiömme uusi osasto. Ensi viikonloppuna tekemisestä ei varmaankaan ole pulaa, siitä sisäverkkosäätäminen ja erinäisten palvelujen integrointi pitävät huolen.
Näihin nörtähtäviin sanoihin pimeästä neukkarista leffan loputtua,
Minä
P.S. Minä en pidä Omenoista. (Tätä lukeville työnantajan ylemmän johdon edustajille: sanoin tämän väsyneenä ja vapaa-aikanani sen jälkeen kun tuo typerä iMac ei suostunut nykimättä tarjoamaan minulle nautittavaa elokuvakokemusta.)
Jussi November 20th, 2003
Pelottavaa. Työkaverit luulivat tuota valokuvaksi kunnes katsoivat lähempää. [ via Tiramisu ]
Jussi November 20th, 2003
Tämä bloggaaminen näyttää menevän hupaisien sähköpostispammien jakeluksi mutta antakaa anteeksi, muuhun ei ole aikaa. ;)
———-8<----------8<----------8<----------8<----------8<----------
1. TOSIOHJELMOIJA EI KÄYTÄ PASCALIA
Ennen hyvään aikaan — tietokoneiden "Kulta-aikaan", oli helppoa erottaa miehet pojista (joskus kutsumanimet ovat "Tosi Mies" ja "Idun Narskuttaja"). Tällöin Tosi Miehet olivat niitä, jotka tiesivät ohjelmoinnista, Idun Narskuttajat niitä, jotka eivät. Tosiohjelmoija käytti kieltä, kuten "DO 10 I=1,10" ja "ABEND" (he todella - ymmärrettävästi - puhuivat ISOIN kirjaimin.) Muut ihmiset olivat sitä mieltä, että "tietokoneet ovat liian monimutkaisia minulle" ja "en ikinä alistu käyttämään tietokonetta - ne ovat niin persoonattomia". (Aiemmat tutkimukset (1) osoittavat, että Tosiohjelmoijat eivät "alistu" mihinkään - eivätkä pelkää olla persoonattomia.)
Continue Reading »
Jussi November 19th, 2003
Kaks turkulaist naist meni autol (Saapil) siänee ja sopiva siin matka varrell, et jos eksyvä toisistas ni toine menee autol ja huuta siält autolt nii et toine sit ymmärtäs tull huuro suunta.
No, eksyvähä ne ja toine tiätenki teki just simmottis ku oli sovittu.
Myähemmi Turun hovioikeures syytettii yht tamperelaist äijää raiskauksest! Tuamaril äijä selitti mitä oli tapahtunu:
"Mää nääs olin kaikes rauhas lenkil mettäpolul, ku puskan takkaa joku naine alko kailottamaa helevetin kovaa: "Tuu-tän, saapil-lua, saapil-lua!!!"
Tuamio: Naisel kahreksan päiväsakkoo yllyttämisest.
Jussi November 18th, 2003
Dägä Dägän Samulikin on HT-addikti. Sain oman joukkueeni myös reilu kuukausi sitten, 8. lokakuuta ja olen myös aivan uskomattoman koukussa - jopa niin paljon että olen maksanut muuten ilmaisen palvelun lisäominaisuuksista 20 euroa vuoden tilausjakson ajalta ja lisäksi maksanut täysin ulkopuoliselle softakehittäjälle 5 euroa ohjelmasta, jolla voin helposti seurata joukkueeni arvoja ja määrittää automaattisesti parhaat kokoonpanokoostumukset pelaajien taitojen ja kunnon mukaan.
Peliin ilmoittautumisen jälkeen uusi pelaaja joutuu jonoon ja saa oman joukkueensa muutaman päivän kuluessa. Joukkue voi olla, kuten minun tapauksessani hylätty, eli joukkue jonka manageri on kyllästynyt peliin ja jättänyt joukkueen oman onnensa nojaan. Joukkue tippuu itsekseen, kunnes on alimmalla sarjatasolla (Suomessa 6. divisioona) jonka jälkeen joku saa sen ohjattavakseen. Itselläni kävi sikäli hyvä tuuri, että joukkue jonka sain oli paria kierrosta ennen kauden loppua lohkonsa ensimmäisenä joten nousin käytännössä onnenkantamoisella 5. divisioonaan. Saa nähdä miten äijän käy, muutamat veikkailevat pikaista paluuta 6. divariin.. ;)
Jussi November 18th, 2003
En tiedä mitä saisin tästä mainita ääneen joten en mainitse juuri mitään. Eräs varsin tunnettu tele/internetoperaattori päivitti perjantaina konsernimme palomuuria saaden FTP-yhteydet hajoamaan. Nyt saamme toista päivää asiakkailta vihaisia puheluita siitä, että materiaali ei siirry kun FTP-yhteys ei aukea ollenkaan, pätkii tai muuten vain sekoilee. Koko eilinen päivä menikin noiden ongelmien selvittelyssä.
Lisäksi omituisista työajoistaan tunnettu työkaveri T oli hiukan säätänyt sisäverkkomme VLANeja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello kolmen aikoihin ja sen seurauksena tämän ja parin muun koneen verkkosegmentti oli väärässä verkossa, eli kansanomaisesti ilmaistuna eiliseen iltapäivään asti irti internetistä.
Hmph.
Jussi November 16th, 2003
Kuten kuluneen viikon päivitystahdista voi päätellä, on ollut melkoisen kiire. Itseasiassa kiire vaivaa luultavasti vielä pari seuraavaakin viikkoa. Töiltä ei välty viikonloppuinakaan, perjantainakin olin töissä lähes 16h. Töissä eräs isompi "projekti" tosiaan saadaan enemmän tai vähemmän loppuun parissa-kolmessa viikossa ja siinä sivussa väsään kaverin kanssa yhtä näyttelyesinekokonaisuutta museolla ensi vuonna avattavaan IT-näyttelyyn.
P.S. Kävin eilen illalla katsomassa klassikkomusikaalin, Cats:in. Oli kyllä elämys, etenkin tuollaisella isolla areenalla jossa oli reilusti tilaa levittää esitystä myös yleisön sekaan. Tosin ne paikat, jotka ovat Jokerien kotiotteluissa erinomaiset, eivät olleet yhtä loistavat lavan sijainnin vuoksi, mutta kyllä siitä selvittiin. Jäi hyvä olo, edellisestä teatterissa käynnistä on liian kauan - viimeksi kävin teatterissa vuonna 2001, sitä ennen kesäkausilla 1999 ja 2000 tekemässä teatteria äänimiehenä ja vuonna 1998 ja muutamana vuonna sitä aiemmin itsekin lavalla. Ennen vuotta 2001 edellinen kerta yleisönä taitaa olla niinkin kaukaa kuin vuodelta 1995.
Jussi November 13th, 2003
Taisin ensimmäisenä kirjoittaa kommenttia lauantai-iltana blogilistalle tulleesta Johanneksen vankilapäiväkirjasta ja asiaa on vatvottu pitkin viikkoa useissa muissakin blogeissa, mm. rannalla päiväkirjan sisältöä kutsutaan "pillitykseksi" ja Mustafarkkuinen mies valittaa totaalien piittaamattomuutta velvollisuuksista yhteiskuntaa kohtaan. NeoPravdassa on otettu huomattavasti jyrkempi kanta totaaleja kohtaan jo yli vuosi sitten.
En oikein jaksa ymmärtää noin jyrkkää suhtautumista asiaan. En usko että kukaan voi väittää nykyisen siviilipalvelusjärjestelmän olevan edes etäisesti samanarvoinen armeijan kanssa ja tämähän nimenomaan on se epäkohta jota totaalikieltäytyjät protestoivat. En ole itse kuullut yhdestäkään totaalikieltäytyjästä, joka kieltäytyisi kaikesta palveluksesta siksi, ettei hyväksyisi velvollisuuttaan yhteiskunnalle, vaan protestoivat sitä, että siviilipalveluksen valitseminen on selkeä rangaistus armaijaan verrattuna.
Miltä kuulostaisi jos laitettaisiin yhteiskunnan ylläpitämissä kouluissakin kasvisruokavaliolla elävät pakotettaisiin jälki-istunnon uhalla tekemään itse ruokansa, kun eivät kelpuuta sitä mitä valtaosa muista kelpuuttaa ruoakseen. Eihän se mitään vaikka tälläisten oppilaiden ruokailu kestäisi puolesta tunnista tuntiin kauemmin kuin muiden, heillehän sentään annetaan mahdollisuus ruokailla vakaumuksensa mukaisesti.