Jussi September 9th, 2003
Aiemmin istuttamani sitruunansiemenet ovat alkaneet vihdoin tuottaa näkyvää tulosta. Olin jo menettänyt toivoni, etenkin kun jotkut väittivät kaupan hedelmätiskiltä ostettavien sitruunojen olevan nykyään niin geenimanipuloituja, että niiden siemenistä ei yksinkertaisesti voisi itää uusia kasveja. No, kymmenestä purkista kahdessa on jo mullan yläpuolista elämää, nyt odottelen josko muutama muukin heräilisi.
Mietin jopa perustavani erillisen blogin pelkästään Bonsai-juttujani varten mutta totesin että ehkä kuitenkin mielummin jatkan niiden kirjoittamista tänne muutenkin kirjavien juttujen sekaan. Jollei sitten löydy muitakin jotka kiinnostuisivat kirjoittamaan juttuja Bonsai-puista ja niiden kasvatuksesta yms, itse olen aivan liian noviisi pyhittämään aiheelle kokonaan omaa blogia.
P.S. Olo on kohentunut taas, yritän mennä töihin ja jos töissäolo ei tunnu hyvältä, sitten suoraan lääkäriin - kulkematta lähtöruudun kautta.
Jussi September 8th, 2003
Viime viikolla saamani sairasloma loppui eilen joten tänään piti joko mennä töihin tai uudestaan lekuriin.
Valitsin väärin.
Yritin olla töissä ja saada jotain aikaankin mutta ei niin ei, parin tunnin päästä oli pakko lähteä häntä koipien välissä kotiin tekemään etätöitä. Veikkaan että huono valintani viivästytti tervehtymistä entisestään parilla päivällä, olo oli alkanut jo hiukan kohentua mutta nyt on taas uskomattoman kurja ja v-mäinen olo eikä yskä edes usko Silomat-tablettia. Jos olo on samanlainen kun olen ensin parin tunnin pyörimisen jälkeen saanut unta ja lopulta herännyt aamulla liian lyhyiden unien jälkeen, soitan uudestaan lääkäriasemalle.
Ja kaikki tämä juuri silloin kun kauan pelkäämässäni syyskuussa on 5-6 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Mitä pahaa minä olen tehnyt?
Jussi September 7th, 2003
Myyjä: Terve jätkät, tehän tiedätte sen Ollin joka silloin tällöin teettää meillä niitä autojen teippaussuunnitelmia?
Copy: Öö..Olli?
AD: Joo, kyllä mä Ollin tiedän.
Myyjä: No homma on nyt sellainen, että mä lupasin Ollille weppisivut.
Copy: No mitäköhän sellaisesta pajasta voi muka kertoa?
AD: Eikä siinä ole edes hirveästi näytettävää, muutama tuunatun auton kuva ja kapakan ikkunateippaukset.
Myyjä: Hei vähän tsemii nyt, Olli on jees tyyppi ja mä jo lupasin että me jelpitään sitä.
Copy: Mä en ainakaan jaksa runoilla mitään.
AD: No ehkä mä jonkun leiskan voin väkertää.
Myyjä: Hyvä meininki. Jos tarttette matskuu, soittakaa vaan Ollille.
AD: ..oo..
Copy on jo ihan muualla, AD nousee pöydästä ja lähtee raahustamaan mäkilleen.
AD (mutisee hiljaa): No voi p#¤%/le mitä ihmettä mä nyt sitten keksin, ei sillä edes ole taloa jonka voisi kuvata kuvituskuvaksi.
AD liikuskelee levottomana ja lopulta potkaisee pöydän alla ollutta laatikkoa, jossa viime viikolla ostetut Niken juoksukengät olivat. AD:n pääkopasta kuuluu *naks* ja ajatusten kuihduttua tyhjäksi jääneeseen pääkoppaan ilmestyy pikainen pakotie koko hässäkästä; kun tuosta laatikosta ottaa sopivan kuvan, vähän photoshoppaa sitä ja lisäilee siihen jotain sopivia Olli-tekstejä, ongelma on ratkaistu.
Ja näin meillä on Teippi-Olli.
P.S. Haluaisin vielä korostaa että koko tarina on täysin hypoteettinen eikä kukaan ole esittänyt mitään todisteita siitä, että tekstissä mainostoimistoksi väitetyssä IT-firmassa (joka oikeasti on heinäkuussa aloittanut yksityinen elinkeinonharjoittaja), olisi edes yhtä useampia työntekijöitä.
Jussi September 7th, 2003
Mediaa ja pulloposteja palasi elävien kirjoihin ja palautti mieleeni Linnanmäen; se on auki tänä kesänä kirjoitushetkellä vielä 55 minuuttia. Pohdin juuri jaksanko taas kuvata ilotulitusta, siihenkin alkaa alkuinnostuksen jälkeen turtua.. =)
Ehkä kuitenkin vääntäydyn keittiöön istuskelemaan ikkunan ääreen ja ainakin katselen ilotulitusta muuten vain.
Jussi September 7th, 2003
Elämä alkaa vihdoin hymyillä vaikka ei elo vielä olekaan ruusuilla tanssimista, huomenna pitää yrittää mennä töihin ja katsoa kauanko jaksavat köhimistäni. Kyllä sitä varmaan särkylääkkeen voimin..
Katselin juuri matolaatikosta Anssi Kelan 1972-biisin musiikkivideon ensiesitystä ja reilun viikon tuota biisiä omalta levyltä kuunnelleena olen hiukan eri mieltä Levyraadin vieraiden käsityksestä seuraavasta pätkästä ko. biisistä:
Kun lakit päähän painettiin
Kaikesta kaikki tiedettiin
Mitä vanhemmiksi vartutaan
Sitä tyhmemmiksi muututaan
Aira Samulin ymmärsi tuon pätkän vanhenemisen ja tyhmyyden riippuvuudesta kirjaimellisesti ja heti perään muutenkin niin kovasti arvostamani (yeah, right) pitkän elämänkokemuksen perusteella (yeah, right) biisejä raapustava Pikku G lätisi aivan samasta asiasta. Ainakin minun käsittääkseni idea on se, että mitä vanhemmaksi elää, sen paremmin ymmärtää kuinka vähän oikeasti asioista tietää.
Mutta eipä tuosta sen enempää, joka tapauksessa meidän huushollissa odotettiin tätä Kelan uutta levyä kuin kuuta nousevaa ja jouduinpa vastoin tahtoani jonottamaan Stockmannilla nimmaria levynkanteen mutta siitä ei sitten puhuta ääneen, ok?-) Hyvä levy, kertakaikkiaan.
Jussi September 6th, 2003
Niin just joo. Kun minä odotan samanlaista lämmintä elokuuta kuin viime vuonna, sataa vettä ja lämpötila on kymmenen asteen paikkeilla mutta sitten kun olen kipeänä, tulee syyskuu ja 20 asteen lämpötilat. Vaikka olen nähnyt sääennusteita uutisissa ja Hesarissa, en jotenkin tajunnut asian oikeaa tilaa ennen kuin kävin äsken ulkona auttamassa työkaveria.
Vanha kunnon 140cm runkopatjani pääsi työkaverin pojan ensimmäiseen omaan kotiin. Oikeasti vaikka yrittää antaa ihan kelvollista sänkyä ilmaiseksi pois, saa tehdä töitä että se tosiaan häipyy. Yritin päästä sängystä aktiivisesti eroon puolitoista kuukautta ja lopulta tänään se lähti. Ei siinä mitään, hyvä sänky se oli ja mukavaa että se päätyi sellaiselle henkilölle, jolle siitä on oikeasti hyötyä. Ensimmäinen hakijatarjokaskin olisi ollut köyhä opiskelija mutta ensin "katosi" totaalisesti ja kun viikkoja myöhemmin vastasi mailiini, valitteli taas kuljetusvälineen puutetta vaikka ainoa ehtoni sängystä luopumiselle oli se, että uusi omistaja hakee sen pois.
No, nyt sänky on uudessa kodissaan (jollei se ole tippunut katolta matkalla) ja minä pääsen kuukausien tauon jälkeen taas työhuoneen kaappeihin.
Jussi September 5th, 2003
Pahoittelen kovasti tätä tautologiaa mutta ei tässä hirvittävästi muuta jaksa ajatella.. Flunssa jatkuu, ei mitään olon kohentumista havaittu. Alkaa pikku hiljaa harmittamaan ihan oikeasti.
Jussi September 4th, 2003
Koska tauti ei alkanut hellittää, kävin työterveyslääkärillä aamulla; täti kertoi että minulla on luultavasti liikkeellä oleva flunssaversio, jonka oireilu kestää viikon tai jopa puolitoista ja kirjoitti loppuviikon sairaslomaa. Että vielä päivien poteminen edessä. Ji^H^HNyppii!
Jussi September 3rd, 2003
Ärsyttävää tälläinen puolisairastaminen, nyt päätä voi jo liikuttaa mutta kurkku on edelleen aivan hajalla ja eilen illalla alkoi vielä yskä. Järki kulkee taas ja istuminenkin onnistuu paremmin kuin eilen mutta silti ei todellakaan ole sellainen olo että voisi mennä töihin mutta toisaalta tuntuu turhalta yrittää tappaa aikaa kotonakaan.
Nyt takaisin sohvalle pitkälleen, mars-mars.
Jussi September 2nd, 2003
Nyt on sitten se syksy ja sen mukana tuli flunssa. Päätä särkee, kurkkua kivistää ja pään asennonmuutoksen jälkeen pitää odottaa reilu 10 sekuntia, jotta tasapainoaisti ehtii mukaan. Kivaa..NOT.