Archive for June, 2003

Pieniä härveleitä

Jussi June 30th, 2003

Tahtoo kotelon ja sen sisälle jo hieman vanhaa mallia olevan emolevy-prosessori-yhdistelmän. Sitten tuohon lisäksi vielä jokin pieni näppäimistö ja pieni TFT-näyttö (15" on pienin mahdollinen hinnaltaan järkevä koko) ja pian meillä olisikin olohuonekelpoinen MP3-jukeboksi.

Hintakin olisi noille rungon osille ihan kohtuullinen mutta ainoa hiukan arveluttava asia on n. 40e toimituskulut. Tuolta löytyy kyllä tykimpiä ja uudempiakin masiinoita mutta tuollainen 800MHz riittää loistavasti omiin tarpeisiini. Itseasiassa se vanhin, 533MHz olisi kelvannut myöskin mutta hintaero oli niin olematon että siinä ei olisi mitään järkeä. ;)

Kimppatilaus, anyone?-)

Keittiön omituisuuksia

Jussi June 29th, 2003

Kävin juuri sammuttelemassa valoja keittiöstä ja totesin siellä asustavan omenamehupurkkeja, joista en erityisesti välitä; ne tyhjenevät aivan liian nopeasti eivätkä tyhjinä löydä tietään roskakoriin. Vaikka ehkä toisaalta sekin on parempi kuin joidenkin sellaisten mehujen kohdalla jotka eivät lähde jääkaapista kuin omin jaloin..

Säätämistä

Jussi June 28th, 2003

Sen ajan, jonka olen ollut hereillä 6h yöunieni ja niitä seuranneiden 7h aamu-unieni jälkeen, olen koodannut museon uutta saittia (ei vielä edes preview-kunnossa). Vaikka olen itse aina ollut sitä mieltä, että sivujen tulisi toimia mahdollisimman moitteettomasti mahdollisimman monella eri selaimella, olen nyt tehnyt itselleni merkittävän periaatepäätöksen: NS 4.x:ää ei enää tueta. Uudet sivut ovat XHTML:ää ja käyttävät hyvin rankasti CSS:ää ja kuten tunnettua, Netscapen vanhojen versioiden CSS-tuki on melkoisen puutteellinen. Tämän vuoksi en enää edes yritä saada sivuja näkymään samannäköisinä NS4:ssa ja nykyaikaisissa selaimissa.

Ja ei, tämä ei sitten tarkoita sitä etteikö sivuja ja niiden sisältöä voisi lukea NS4:lla, Lynxillä tai muulla XHTML:ää ja CSS:ää tukemattomalla selaimella, ne vain eivät näytä kovinkaan hyviltä mutta kyllä kaiken sivujen tarjoaman tiedon ja toiminnallisuuden saa selaimella kuin selaimella.

Esitutkintaa ei toimiteta

Jussi June 27th, 2003

Ihan oikeasti, tämä on aivan uskomatonta. Henkilö tunnustaa lähettäneensä spämmiä noin 12000 henkilölle rikkoen samalla mm. "Lakia yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta" ja Helsingin kihlakunnansyyttäjä on sitä mieltä, että kokonaisuutena arvostellen teko on vähäinen. Tästä ei yksinkertaisesti voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin sen, että spammaminen ja laittomien henkilörekisterien kasaaminen yms on täysin sallittua joskin nimellisesti laitonta.

Kuten tuosta ylläolevasta voi päätellä, sain juuri postissa päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta (eli siitä, että esitutkintaa ei toimiteta koska syytäjä ei kuitenkaan ilmoituksensa mukaan nostaisi syytettä) koskien huhtikuista Markus Laireen spammitapausta.

Unirytmi sekaisin

Jussi June 27th, 2003

Sairastaminen ja kuumeessa valvominen saavat unirytmin melkoisen sekaisin. Olen kovasti menossa aamulla töihin mutta saa nyt nähdä mitä siitä tulee kun olen vieläkin hereillä tahtomattani. Vielä huomennakin sairastamiseen pitäisi käydä hakemassa lupalappu HLK:sta ja samalla vaivalla vääntäydyn kyllä mielummin toimistolle asti töitä tekemään. Ärsyttävää tämä valvominen. Jos yrittäisi taas..

Rakkautta ja Anarkiaa

Jussi June 27th, 2003

Kirjoitin viime sunnuntaina syntisestä shoppailureissustani, jolta tarttui mukaan kolme R&A-leffaa. Tässä sairastaessani oli sellaistakin aikaa jolloin ei yksinkertaisesti jaksanut pelata Javanoidia tai Tetristä, Transport Tycoon Deluxesta puhumattakaan, joten päätin vihdoin katsoa helmikuusta asti videohyllyssä odottaneen leffan, Seuralaisen. Täytyy sanoa että se oli huomattavasti parempi kuin mitä odotin ja odotinkin sentään melkoisesti. Suosittelen. =)

Blogeissa kuohuu

Jussi June 26th, 2003

Kotka on laskeutunut rannalle (Paljon onnea!) ja Merten kirjoittaa erittäin poliitikkomaisesti hyvin epämääräistä ja mitäänsanomatonta tekstiä mahdollisesta osallisuudestaan Paratiisista tuleviin kirjeisiin ja tämän kirjoittajan päässä pyörii vain "kuka ihme voi seurata tätä kolmoselta tulevaa tuubaa" ja jos mahdollista, ehkä vielä enemmän "kuka ihme on päättänyt rahoittaa tälläisen ohjelman".. ;)

Voi M$..

Jussi June 26th, 2003

Tähän astihan on oltu siinä luulossa, että ilmaisesta Hotmail-sähköpostipalvelusta ei käytännössä voi lähettää spammia koska mailin lähettäminen anonyymisti onnistuu ainoastaan webbiliittymän kautta eikä monellakaan spammerilla riitä kärsivällisyyttä siihen. No, Microsoft on tehnyt Outlook Express -sähköpostiohjelmaansa ominaisuuden joka hyödyntää dokumentoimatonta rajapintaa Hotmailin kanssa kommukointiin, jolloin siis Hotmail-tiliä voi käyttää OE:n kautta kuin mitä tahansa POP3/IMAP-tiliä. Kuinka ollakaan tuo systeemi on standardia WebDAV-rajapintaa hyväksikäyttävä hässäkkä jota siis voi erittäin helposti käyttää myös itsetehdyistä ohjelmista.

Tilanne on noussut julkisuuteen ensimmäisen kerran maaliskuussa mutta ei selkeästikään kovin vahvasti koska ainakaan Suomessa tuosta ei nähdäkseni ole puhuttu aiemmin. Silloin Microsoft rajoitti viestien lähetystä 100 viestiin per päivä, joka kyllä uutisoitiin.

Miksikö ylipäätään kirjoitin asiasta? Asiaa on vatvottu pari viikkoa Chip Rosenthalin blogissa ja ylipäätään harmittaa, että nykyään ei enää voi olla varma siitä, että oikeasti Hotmailin koneelta tullut viesti olisi ns. oikea. Juu, ei 100% varmuutta ollut aiemminkaan mutta se oli huomattavasti todennäköisempää kuin sen jälkeen kun tästä "HTTPmail"-protokollasta ruvettiin puhumaan ja julkaisemaan ohjeitakin. Nyt vain lähinnä odotan sitä, että MS oikeasti tekee asialle jotain koska puheista huolimatta eivät pysty pitämään palveluaan puhtaana spammereista.

Politiikkaa

Jussi June 25th, 2003

Ainakin Merten kirjoitti uudesta pääministeristä ja siinä sivussa kaupunkilaisen kepusympatian puutteesta. Itse en jaksa ymmärtää ihmisten puoluefanaattisuutta vaan voin nähdä itseni äänestämässä lähes mitä puoluetta tahansa, viime vaaleissa taisin äänestää kokoomuslaista ihan puhtaasti tämän listan pohjalta.

Joka tapauksessa Malmin lentoaseman ystävät ry:n jäsenenä en voi kuin olla erittäin tyytyväinen uuteen pääministeriin hänen puolustusministerinä pitämänsä puheen takia.

Ja kyllä, Vanhasella on muutenkin paljon enemmän uskottavuutta pääministerinä kuin Jäätteenmäellä. Toivottavasti Vanhanen ei vain käännä kelkkaansa nyt pykälää paremmalle pallille noustuaan.

Ei kesällä voi sairastaa

Jussi June 25th, 2003

Hemmetti sentään, ei kesällä voi sairastaa. Toissailtana alkoi tuntua että kurkussa olisi jotain ylimääräistä jota pitäisi koko ajan köhiä ulos, yöllä alkoi tuntua siltä, että töihin ei ole seuraavana aamuna menemistä ja se olikin varsin fiksu päätös. Eilisen päivän aikana ääni katosi melkein totaalisesti ja nousi kuumetta. Vaikka edellinen yö meni melko hyvin nukkuessa, tänä yönä siitä ei tullut mitään vaan olen nukkunut kaikkiaan ehkä kolme tuntia. Neljän aikoihin lukaisin hirveällä kolinalla tulleen Hesarin ja sitten olen paremman tekemisen puutteessa pelannut hiukan Tetristä ja katsonut pari tuntia MTV3:n chattiä.

Plääh. Kipeänä olo ei ole ollenkaan mukavaa. Tahtoo ihmisseuraa ja järkevää tekemistä.

Next »