Archive for February, 2003

Ei pelko- vaan inhoreaktio

Jussi February 24th, 2003

Ahdistaa.

Pitäisi mennä taas liian monen vuoden jälkeen hammaslääkäriin kun viisaudenhammasta kolottaa todella pahasti. Ei sillä että se olisi ainoa hammas, jossa on vikaa mutta kun jostain käsittämättömästä syystä nuo muut menevät huonoon kuntoon aiheuttamatta minkäänlaista kipua (ihan totta, usko pois) ja näin ollen niiden hoidattamatta jättäminen on ollut aivan liian helppoa.

Olen nimittäin päättänyt pyhästi että suuhuni ei enää sorkita siten, että olen tajuissani. Teininä sain parhaimmillaan tupla-annoksen puudutusainetta puoli tuntia ennen toimienpidettä eikä siitä ollut muuta hyötyä kuin se, että puoli suuta oli aivan jumissa mutta ei toivoakaan siitä, että itse hammas olisi puutunut. Jotain höpöttivät pinnassa olevista hermoista ja siitä, että asialle ei voi mitään ja että minä suurentelen asioita puristaen tuolin käsinojia rystyset valkoisina hyperventiloiden. Sinänsä oli mielenkiintoista nähdä itse lääkärin merkintöjä joista myös kävi hyvin ilmi se, että ongelmaa ei otettu vakavasti ja senpä takia en olekaan hammaslääkärissä käynyt sen jälkeen kun pakolliset koulukäynnit tuli hoidettua. Kyseessä ei kuitenkaan ole hammaslääkäripelko vaan yksinkertaisesti inho sitä jumalatonta hoidosta aiheutuvaa kipua ja vähättelevää asennetta kohtaan.

No, sain itseäni niskasta kiinni ja tein aamusella maakuntakierroksen ja huristin Keravalle hakemaan vanhat hoitotietoni röntgenkuvineen. Nyt vielä pitäisi varata se aika, särystä huolimatta ensin vain tarkastukseen ja keskustelemaan lääkärin kanssa siitä, miten hommassa edetään.

Saa nyt nähdä saanko itsestäni tarpeeksi irti.. jo paluu samaan hammashoitolaan, jossa vietin kauhunhetkiä 90-luvulla oli melkein liikaa.

Onneksi sinne (Kanniston hammashoitolaan) ei tarvitse mennä enää. Ikinä.

Irene eduskuntaan! ;)

Jussi February 21st, 2003

Olen muutaman päivän lueskellut paria uutta ja melko kiinnostavalta vaikuttavaa blogia ennen omalle listalleni lisäämistä ja löysin eräästä todella helmen linkin, joka oli aivan pakko jakaa muun maailman kanssa: Irene Äyräväinen eduskuntaan!. Go, Irene, Go! [ via Dägä Dägä ]

Ankaraa keskustelua Malmin lentoasemasta Radio Helsingissä

Jussi February 21st, 2003

Unohdin aiemmin mainita, juuri tällä hetkellä Radio Helsingissä menee Unelmien Helsinki-niminen ohjelma, jossa tänään on aiheena Malmin lentoasema ja sen uhkaava tuhoaminen muutaman tuhannen asukkaan tieltä. Vielä ehtii kuuntelemaan (vaikka nettistreamina), ohjelma kestää yhteen saakka. =)

Byrokratian riemuvoitto

Jussi February 20th, 2003

Koska - kuten tunnettua - olen tyhmä lapsi, hankin itselleni taas hupaisaa ajankulua. Menkää ja lukekaa, miehellä on sana hallussa.

Mikko Rautalahti siis etsii vastauksia elämän perimmäisiin kysymyksiin, "eli lähinnä siihen, voinko opintotukilautakunnan päätöksen mukaisesti vaatia neiti L:ää suostumaan ns. esiaviollisiin suhteisiin kanssani – puhumattakaan muista palveluksista, kuten esimerkiksi suorien housujen silittämisestä, sillä olen paitsi laiska, myös pohjattoman huono saamaan housuihin kuuluvia vekkejä siististi paikalleen."

Eikö se osaa ollenkaan olla hiljaa?

Jussi February 20th, 2003

Unohdin mainita, luin toissapäivänä Comradlogia ja näin kommentin kannettavasta MD-soittimesta.

Minidisc on sikäli tekniikkana mieluisa, että sen käyttöön ei ole pakko käyttää tietokonetta (kuten puhtaiden MP3-soitinten) ja toisaalta levyt ovat pienempiä, ja kestävämpiä kuin CD-levyt puhumattakaan niiden hyödyllisyydestä, wanhan kunnon C-kasetin ja CD-levyn parhaat puolet yhdessä paketissa, esim. jopa neljän tunnin nauhoitusmahdollisuus esim. haastattelutilanteessa. Niin juu ja pimeän ja vaietun teatteriäänimies-menneisyyteni takia stereoräkistäni löytyy jo ns. pöytämallinen MD-soitin ja olipa edellisessä autossanikin MD-soitin. ;)

Luin Comradin löytämän laitearvostelun Sonyn MZ-N707:sta ja hetken mielijohteesta olin 5min kuluttua jo käynyt läpi kaikki hyviksi koetut saksalaiset verkkokaupat ja yhden kanssa käynyt jo parin mailin kirjeenvaihtoa erään mallin hinnasta.

No, eihän tuosta saksalaisten kaupanteosta tullut mitään, tuotetta ei ole varastossa, toimitusaika viikkoja eikä hintakaan jäänyt tarpeeksi alas verrattuna suomalaisiin hintoihin. Ostin soittimen siis alle kahden tunnin pohdiskelun jälkeen Suomesta, nyt olen Sonyn MZ-N1:n onnellinen omistaja, yli 100e normaalihintaa edullisemmin (maksoin laitteesta 335e ja risat vs n. 450e normaalihinta).

Olen miettinyt kannettavan MD:n ostoa jo vuosia mutta silti joskus paheeni - hetken mielijohteesta toimiminen - on kirous, ainakin tilin saldolle. =)

Vuoden megatapahtuma

Jussi February 20th, 2003

Niin, juuri se. Eikö tuo ääliö osaa muusta enää puhuakaan?

Nyt on hyvä fiilis, olin aamulla palaverissa jossa käytiin läpi jo varmistuneita asioita ja ihan oikeasti alkaa vaikuttaa siltä, että siitä toukokuun viikonlopusta tulee hieno. =)

s1t kehittyy

Jussi February 20th, 2003

Pinserin Sami vastasi hyvin ystävällisesti ja tehokkaasti palautteeseeni jossa tiedustelin RSS-feediä Päivän Pamauksesta. Joten nyt tuossa oikealla (vain virallisessa www-käyttöliittymässä ;)) on sitten livenä oma Päivän Pamaus-listani joten ei tarvitse enää ylläpitää tuossa erikseen staattista listaa ja toisaalta oman lukemisen helpottamiseksi Päivän Pamaus-listaa.

Ulkoasukin alkaa tökkimään harmaudellaan, ajattelin uudistaa ilmettä mutta veikkaan että silloin tämä saitti olisi lähestulkoon 1:1 Visan blogin kanssa, koska se on kuin suoraan omista (tämänhetkisistä) suunnitteluihanteistani; kevyt, ilmava ja yksinkertainen.

Kevät tulee

Jussi February 19th, 2003

Aurinko on jo pari päivää häirinnyt työntekoa näin iltapäivällä joten tästä ei voi päätellä kuin yhden asian: kevät on tulossa ja kevään jälkeen tulee kesä. Jip-hip-huraa. =)

Hiljaisia ajatuksia

Jussi February 19th, 2003

Kobaïan Santeri oli vasta kuullut vanhempiensa eroavan.

Mietin omaa elämääni, ja sitä kuinka omat vanhempani erosivat ollessani kahdeksan (typo Kobaïan kommentissa) ja ylipäätään aikaa ennen ja jälkeen eron. Tuo aika vaikutti omaan elämääni todella rankasti, alkoholilla oli osuutensa asiaan toisen osapuolen toiminnassa ja ehkäpä sen vuoksi olen aivan viime aikoihin asti ollut melkoisen pidättyväinen omassa alkoholin käytössäni. Toisaalta opin tuona aikana pakostakin itsenäiseksi ja se on nyt ajateltuna ollut vain hyvä asia.

Mutta toisaalta, vaikka olen tyytyväinen elämääni nykyisellään (yhtä toivottavasti lähiaikoina korjaantuvaa puutetta lukuunottamatta), en malta olla ajattelematta millainen minusta olisi tullut JOS… Selvennetään nyt kuitenkin vielä sen verran, että tuo jossittelu sisältäisi paljon muutakin kuin vanhempien eron mutta silti..

Lukijat (kuten minäkin) ovat jo jättäneet Kobaïaan omia kommenttejaan mutta jotenkin vasta jonkinaikaa ajatusta "maistelleena" ymmärsin, että eräs kirjoittaja oli kommentissaan täysin oikeassa: "Kun kotitalo myydään, ei ole oikein enää tuttua ja turvallista paikkaa minne mennä käymään vaikka viikonlopuksi."

En voisi kuvitellakaan millaista elämä olisi jollei voisi tarpeen tullen mennä äidin luokse, samaan asuntoon jossa itsekin asuin yhdeksän vuotta. Toki sekin päivä tulee vääjäämättä eteen, mutta ainakin toistaiseksi on vielä paikka jota minä voin kutsua Kodiksi.

P.S. Ostetaan elämä, ihan tavallinen. Yst.vast. tämän lehden konttoriin.

Manselaista ajatuksenjuoksua?

Jussi February 19th, 2003

Tietoviikko kirjoittaa, että Tampereen koulut jatkavat Microsoftin ohjelmistoilla joka sinänsä on melko ymmärrettävää, mutta minä en ainakaan ymmärrä sitä, miten päätöstä voidaan perustella väitteellä "lisensointisopimuksen myötä varmistutaan myös siitä, ettei oppilaitosten koneissa vain ole laittomia ohjelmistoja".

Miten ihmeessä käyttiksen/toimisto-ohjelmien lisensointi vaikuttaa siihen, että koneilla "ei vain olisi laittomia ohjelmistoja"?

« Prev - Next »