Archive for August, 2002

Ajatuksia liikenteestä

Jussi August 17th, 2002

Nyt kun ainakin Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet ovat metelöineet (sinänsä aiheesta) Huopalahdentien tragedian vuoksi jo useita päiviä, ajattelin kantaa oman korteni kekoon.

Istuin eilen kello yhdeksän aikoihin aamulla autossani Töölönkadulla ja katselin suurella mielenkiinnolla kuinka Töölön Ala-asteen kulmilla oli neljä poliisihenkilöä liikenteenohjausliivit päällä ilmeisesti valvomassa koululaisten koulumatkan turvallisuutta ja estämässä paniikkimielialaa.

Ihan hyvä idea.. sinänsä.

Mutta heti kun kello tuli 9:10 ja koululaisten työpäivä oli alkanut kunnolla, poliisit ottivat liivit pois, pakkautuivat Mondeoonsa ja hurauttivat pois. Ja siinä samassa koko risteysalue oli taas kuin mitään poliiseja ei olisi ollutkaan, nopeudet nousivat ja järjen käyttö unohtui kokonaan. Vaikutus oli siis parhaimmillakiin hetkellinen.

Mikä on tämän homman pointti? Se, että (minun mielestäni ääliömäinen) nopeusrajoituksen lasku - kuten Huopalahdentiellä - ei todellakaan estä ylinopeuden ajamista.

Eräskin henkilö kertoi nyysseissä lähettäneensä palautetta Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajalle torstaisesta päätöksestä otsikolla "Rauhoittaako nopeusrajoitus niitä, jotka eivät välitä nopeusrajoituksista ja liikennevaloista?"

Minä väitän ettei. Nopeusrajoituksen lasku paikassa jossa sille ei ole mitään näkyvää syytä ei todellakaan estä ihmisiä ajamasta ylinopeutta ja kun joka tapauksessa osa ihmisistä noudattaa rajoituksia, syntyy taas uusia ongelmia; turhia kaistanvaihtoja, purkurissa roikkumista jne.

Olen itsekin syyllistynyt sikailuun liikenteessä ja olen kuluneen viikon aikana pohtinut myös omaa liikennekäyttäytymistäni joten en kirjoita tätä aivan puhtaat jauhot pussissa mutta ylipäätään ihmetyttää voidaanko ihmisten turvalisuuden tunnetta kohottaa madaltamalla nopeusrajoituksia. Itse olen ollut jo pidempään sitä mieltä että Huopalahdentien nopeusrajoituksen voisi nostaa 60 kilometriin tunnissa, myönnettäköön minulla ei ole ollut käytössäni kaikkia faktoja kuten esim. juuri tien ylittävien lapsien määrää mutta toisaalta kuten medioissakin on sanottu, ongelma ratkeaisi rakentamalla lisää kävelysiltoja tuolle pätkälle.

Hiukan kyynisesti uskon darvinismiin, kyllä aivottomat henkilöt karsiutuvat liikenteestä luonnollisen poistuman kautta. Valitettavasti joskus myös viattomat kärsivät prosessissa.

Luonnollinen askel tehokkaassa liikennekasvatuksessa ei ole poliisin näennäinen tehovalvonta vaan liikennevalojen turva-ajoista luopuminen, liikennevaloilla ei juurikaan ole merkitystä jos keltainen valokin tarkoittaa että "tästä ehtii yli kiihdyttämättä eikä kukaan tule kylkeen vielä pitkään aikaan".

Tässäpä tätä, vapaaillan ratoksi.

P.S. Jotta mielipiteistäni ei jäisi aivan väärä kuva, otan osaa kaikkien liikenneonnettomuuksissa läheisiään menettäneiden suruun.

Tekosyiden aatelia

Jussi August 16th, 2002

Jätin sitten tänään polkupyörän ostamatta aivan uskomattoman syyn takia: kauppa on lähes 20km päässä kotoa eikä autossa ollut tilaa pyörälle takapenkin täyttävien t-paita -laatikoiden ja takakontin täyttävien painotuotelaatikoiden takia.

No, huomenaamuna uudelleen. Ehkäpä se uusi, terveellinen elämä voisi alkaa kun vakisählyvuoro alkaa parin viikon päästä ja muutenkin yrittäisi hiukan muuttaa elintapoja parempaan suuntaan.

Jotenkin viimeaikoina nettailu on jäänyt, oikeastaan siitä on viime päivinä tullut vain pakollinen työväline. Enää ei ole ollut aikaa surffailla muuten vain kuten aiemmin, tosin tässäkin muut blogit auttavat melkoisesti; on niin helppo seurata omasta mielestään tärkeitä asioita samanhenkisten henkilöiden blogeissa olevista linkeistä. =)

Tässähän tätä, huomenna pyöräkauppaan ja sunnuntaina Porvoseen höyrykoneita katsomaan. Kiitos seurasta ja mukavaa perjantai-illan jatkoa. =)

Kerran se vain kirpaisee

Jussi August 12th, 2002

Nyt se on sitten se uusi ulkoasu julkaistu, hiukan torsona mutta ehkäpä tämä tästä.. toistaiseksi näkyvissä on vain 10 uusinta eikä mitään arkistoa.

Vanhaa voi katsella toistaiseksi jos MT:n default-ulkoasu miellyttää.. ;)

Niin juu, palautetta toki saa lähettää, mieluusti mailitse jussi . paju <at> iki . fi. Kirjekyyhkyt harhautuvat kokemuksieni mukaan naapurin parvekkeelle jossa joutuvat kissan suuhun. =)

Liian kiire?

Jussi August 12th, 2002

Näin ei saisi olla mutta jotenkin viimeisen parin viikon aikana on ollut aivan uskomaton kiire enkä muka ole ehtinyt bloggaamaan vaikka kerrottavaa olisi vaikka kuinka ja paljon.. uusi ulkoasukin on valmis, paria pikselinkiillotusta vaille valmis julkaistavaksi.

No, tästä eteenpäin kaksi rankkaa viikkoa täysipäiväistä kaaosta ennen suurta koitosta. Sitten toivottavasti vajaan viikon ajaksi pois Suomesta kunnes palaan "kesälomalta" töihin syyskuussa.

Tätä se on, kesäloma. =)