Kirjoitin pitkän avautumisen, mutta totesin sen yhtä turhaksi kuin HS.fi:n keskustelupalstan lukemisen, sinne kirjoittamisesta puhumattakaan.
Tiivistetään asia phkinänkuoreen:
Arla-Ingmanin maito on suomalaista kuten jo kymmeniä vuosia, Arlan maito on ruotsalaista ja se on pakattu erilaiseen pakkaukseen. Valiolla on muutenkin liian suuri markkina-asema eikä tuottaja hyödy asiakkaiden rahastamisesta koska Valion maksamat hinnat tuottajille ovat laskussa, raha siis jää matkalla oleviin taskuihin.
Olen HOK-Elannon asiakasomistajana ja Prismaa lähikauppana käyttävänä erittäin tyytyväinen HOK-Elannon ja parin muun osuuskaupan päätöksiin ja toivon että kilpailuasetelman muutos saa myös Valion miettimään toimintaansa. Toisaalta toivon myös että edes jonkintasoisen omavaraisuuden säilyttämiseksi suomalainen maito pitää pintansa, eikä ruotsalaisen maidon menekki ainakaan yli tuplaantuisi nykyisestä neljästä prosentista – suosikaa siis ainoaa maitoa jossa on joutsenlippu.
Suomalaisen lehmän maidosta tehtyä Arla-Ingmanin laktoositonta – 15% halvempaa – maitojuomaa juoden,
Jussi
Hieman sivuten pienen vesilasimyrskyn nostattanutta tapaus Filippa K:ta on pakko taas kirjoittaa siitä kuinka reklamaatio voidaan hoitaa hienosti.
Ostimme asunnon syksyllä ja alkutalvesta ostimme kylpyhuoneeseen pitkän harkinnan jälkeen ruotsalaisen Svedbergsin valmistaman Entré-suihkukulman edellisen malliversion jo aiemminkin hyvällä palvelullaan ja hyvin kilpailukykyisillä hinnoillaan vakuuttaneesta Oulunkylän K-Raudasta varsin mukavasti alennettuun hintaan malliston vaihdoksen vuoksi.
Vaihtoehtoina oli mm. Netraudan ja Kotiin.com -tyylisten verkkokauppojen italian- ja kiinantuonti-mallit, mutta sopivasti alennettuna Svedbergsin hinta oli riittävän lähellä joten valinta oli helppo – ja näin jälkeenpäin katsottuna erittäin kannattava.
Vajaan parin kuukauden käytön jälkeen toisen suihkukulman ovilasi alkoi nimittäin irrota saranana toimivasta alumiiniprofiilista ylhäältä alkaen ja alle vuorokaudessa lasi oli valtaosin irti liitoksessa olleen liimauksen petettyä.
Soitin asiasta K-Rautaan, sain samantien puhelimeen oikean ihmisen joka samantien otti asian hoitaakseen ja alle puoli tuntia soitostani soitti takaisin. Myyjä ilmoitti että tehdas tekee meille uuden suihkukulman, joka saapuu Suomeen hieman reilussa viikossa, samalla sovittiin aika jolloin K-Raudan asentaja tulee vaihtamaan viallisen kulman uuteen.
Tänä aamuna sitten asentaja tuli sovittuun aikaan, ja erinäisten selvittelyjen jälkeen lopulta koko suihkukulma oli viimeistä osaa myöten vaihdettu uuteen, nykyisin valmistettavaan malliin.
Vika aiheutui jostain syystä väärällä tavalla toimineesta liimasta, joka ei ollut kuivunut ja siten liitos ei ollut niin kestävä kuin sen pitäisi, lähes parin neliömetrin lasilevy kuitenkin roikkuu koko painollaan tämän yhden liitoksen varassa. Tälläinen ongelma on sinänsä ihan ymmärrettävä ja voi tapahtua kenelle tahansa, mutta nimenomaan tämän reklamaation koko käsittelyketju toimi melkeinpä paremmin kuin uskalsin odottaa ja jätti entistäkin paremman, erittäin positiivisen mielikuvan niin K-Raudan kuin Svedsberginkin toiminnasta.
Tänään Kauppalehti kirjoittaa että koko kuviota (useita tekijöitä ja erilaisia pöytälaatikkofirmoja) tutkitaan törkeänä petoksena Tampereella, jonne kaikki tutkinta on keskitetty. Oikein harmittaa etten itse ollut asianomistaja, eikä asiakas halunnut tehdä rikosilmoitusta.
Erkki Ruuhinen saapui Pingstateen kertomaan verkkoalan ammattilaisille mikä Flash oikeastaan on ja haukkui siinä sivussa foorumista syntyneen yhdistyksen tämänhetkiset vastuuhenkilöt henkilökohtaisesti "matalatasoisesta ja epä-älyllisestä" keskustelusta.
Ilmeisesti ko. henkilö on joskus vuonna kivi ja kuokka ollut nimekäs ja ihan päteväkin..
Olin näemmä eilen jotenkin onnistunut ohittamaan Pers-Jannen kirjoituksen Mopo, käsi, karata, jonka pongasin nyt Kulutusjuhlan kautta. Lyhyesti siis Porissa toimiva Helmikeskus -niminen verkkokauppa syyttää Suomen oloissa varsin suuren helmiin liittyvän keskustelufoorumin potentiaalisia asiakkaitaan "vapaamatkustajiksi" koska he vaativat lain mukaista palautusoikeutta, ja yrityksen toimintaa ja em. asiaa käsittelevää keskusteluketjua "ala-arvoiseksi".
Itse pari vuotta enemmän tai vähemmän päätoimisena verkkokauppayrittäjänä on pakko sanoa: EI NÄIN.
Ei uskoisi, että tosissaan etäkauppaa käynnistävä yrittäjä (verkkokauppa on ketjun mukaan ollut toiminnassa 2kk) laukoisi tälläistä julkisella keskustelufoorumilla:
"Olkoonkin tylyä, mutta niin kauan kun kyse on meille kivasta harrastuksesta, me emme halua lähteä tapa valitteloiden pompoteltaviksi."
"Miksi ihmeessä toisen asiakkaan kuuluisi maksella palauttavan asiakkaan aiheuttamat kulut? Onko se teidän mielestä oikeasti reilua että joku muu asiakas maksaa siitä että te voitte palautella?"
"Edelleen olen sitä mieltä että aiheettomien palautusten tielle en lähde, joten mitä lämpimmin toivotan tapavalittelijat tervemenneiksi muualle."
No, onneksi oppirahat tulevat ketjun potentiaalisten asiakkaiden kommenttien perusteella ilmeisesti maksettavaksi ennemmin kuin myöhemmin.
*) Kannattaa lukea ketju loppuun linkatusta viestistä alkaen, aluksi on vielä hieman kohinaa seassa, paranee loppua kohti.
Viimeaikoina on ollut taas niin kiire, että ei ole toivoakaan esimerkiksi järkevistä blogikirjoituksista, olenkin viimeaikoina enemmän yrittänyt keskittyä juttelemaan blogosfäärin asukkien kanssa naamatusten.
Kuten monien muiden sosiaalisten verkkohässäköiden kautta jo suuri osa lukijoista tietää, jälkeenpäin ajateltuna ehkä hieman yläkanttiin annettu tarjous kämpästä meni läpi ja ellei kosteusmittaus osoita mitään paljastavaa, joulukuun alkaessa pitäisi kamojen olla uudessa kämpässä Pihlajamäessä ja vuokralla asumisen ainakin toistaiseksi historiaa – kantakaupungin vuokraorjuudesta lähiöön siis.
Ja vaikka tämä näin 9 päivän ikäisenä onkin jo wanha, se on silti yksi parhaita Der Untergang -tekstityksiä tähän mennessä
(Sillä ei tietenkään ole merkitystä että puhuttuja paikannimiä on voitu käyttää suoraan ;))
Ei voi muuta sanoa kuin että Annan päätoimittajan pitäisi ehkä itsekin vetää jotain johtopäätöksiä viime viikkojen tapahtumista, julkaistusta sähköpostista voi nimittäin helposti rivien välistä tulkita mikä on ollut varsinainen syy jutun julkaisemiselle ja tuollaista käytöstä osaa odottaa ennemmin ihan toisentyyppisiltä aikakausjulkaisuilta..
Nyt pitää laskea kaikki verkot veteen, joten etsitään nyt täälläkin: tarvitsisin suhteellisen pikaisesti ja kohtuuhinnalla käännettyä arviolta n. 1,5 sivun verran saksankielistä melko yksinkertaisen teknisen laitteen käyttöohjetta suomeksi. Jos tunnette sopivia tyyppejä, jättäkää kommenttia, kiitos. (Kommentit menevät aina moderoinnin kautta joten yhteystietojakin voi laittaa huoletta.)